15.12.2014

Kouvolan kestävän kehityksen verkosto Kerkko on jo usean vuoden ajan järjestänyt keväällä ja syksyllä Tavaranvaihtopäivät. Verkoston toiminnassa on mukana myös Liikenneturvan Kouvolan toimipiste. Nyt EU:n Jätteen vähentämisen viikkoon liittyvässä tapahtumassa kierrätettiin myös koteihin lojumaan jääneitä ylimääräisiä heijastimia.

Liikenneturvan kouluttaja Tommi Knaapila tarkisti tuodut heijastimet heijastintestilaitteen avulla.
Kahden päivän aikana heijastimia tuotiin yksitellen tai 10 -20 kappaleen pusseissa, miten kenenkin varastoihin ylimääräisiä oli kertynyt. Suomessa on jaettu heijastimia ilmaiseksi miljoonia kappaleita, mutta silti lähes joka toiselta kävelijältä se vieläkin puuttuu. Tarkistuspisteeseen tuoduista heijastimista osa oli vielä avaamattomissa pakkauksissa, mikä osoittaa sen, että ilmaisia heijastimia kyllä mielellään vastaanotetaan, mutta kaikki eivät kuitenkaan tule käyttöön.

Vasemmalla kouluttaja Tommi Knaapila esittelee kertynyttä heijastinsaldoa ja oikealla kouluttaja Jari Kujala mittaa tuodun heijastimen tehoa.

Useampi sata heijastinta vaihtoi omistajaa, eikä heijastimen iällä tai mallilla näyttänyt olevan väliä, kun tarkistetut ja hyväksi havaitut heijastimet menivät uusien omistajien käyttöön. Liikenneturvan heijastinpisteessä oli mahdollisuus myös tarkistuttaa omien käytössä olevien heijastinten teho. Valtaosa käytössä olleista heijastimista täytti testilaitteen vähimmäisarvon, mutta myös huonoja heijastimia tavattiin.

Päivän saldo: noin roskakorillisen verran vanhoja tehottomia heijastimia saatiin poistettua liikenteestä - ja korvattua hyvin heijastavilla.

Kirjoittaja: Anna-Maija Hinkkanen