Uutinen

Heijastimen erottuvuus perustuu takaisinheijastavuudelle. Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä. Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä nähdään jopa yli 600 metrin päästä. Lähivaloilla taas ilman heijastinta kulkeva erottuu vasta noin 50 metrin päästä, kun heijastimen kanssa kävelijä voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä.

”Näin pimeimmän vuosineljänneksen kynnyksellä on hyvä havahtua huolehtimaan omasta ja läheisten näkyvyysasioista. Heijastin on helppo tapa avittaa autoilevaa tai pyörällä polkevaa havaitsemaan kävellen kulkeva”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen kuvailee.

Kun Liikenneturva kysyi autoilevilta, mitä he pelkäävät liikenteessä*, kärkikahinoihin nousivat ilman heijastinta liikkuvat jalankulkijat. Karvonen tulkitsee pelon olevan inhimillistä.

”Kaikki tietävät sen kelin, kun taivaalta vihmoo märkää, tuuli heiluttaa puiden oksia ja katuvalot yrittävät puhkoa pimeää. Tummiin pukeutuneen kulkijan havaitseminen näissä olosuhteissa on haastavaa, vaikka ajonopeutta onkin tiputtanut. Heijastin kertoo autoilevalle jo kaukaa, että täällä kulkee joku.”

Suomalaisten suhtautuminen heijastimeen myönteistä  

Liikenneturva kampanjoi tänäkin syksynä kannustaen ihmisiä heijastimen käyttöön. Heijastinpäivän 1.10. ympärille nivoutuva kampanja muistuttaa heijastimesta sloganilla #heijastansinua.

*Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2016. Kyselyyn vastasi yhteensä 1530 henkilöä, joista autoilevia oli 1238, eli 81 prosenttia.

Tagit: 
heijastansinua