Liikennevinkki
Autoilu
Pyöräily

Autoillessa voi kohdata monenlaisia eri nopeuksilla liikkuvia tienkäyttäjiä. Etenkin kesällä maanteillä liikkuu paljon myös hitaampia ajoneuvoja, kuten traktoreita ja polkupyöriä. Kaikkien on kuitenkin mahduttava samalle tielle turvallisesti. Varsinkin mahdollisissa ohitustilanteissa on syytä olla tarkkaavainen ratin takana ja keskittyä liikenteeseen.

”Ohitustilanteen on aina oltava turvallinen kaikille osapuolille. Sopivan ohitustilanteen määrittelee riittävä näkemä ja ohitustila sekä kunnon turvavälit ohitettavaan. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan pyöräilijän taakse riittävän etäälle”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa.

Maantiellä pyöräilijän paikka on pientareella tai niin lähellä tien oikeata reunaa kuin on turvallista. Autoilevan kannattaa huomioida, että tiellä ei aina ole piennarta. Penger voi lähteä heti kaistaviivasta kohti ojaa. Lisäksi reunassa voi olla esimerkiksi routareikiä tai tärinäraitaa.

”Pyöräilijälle turvallisin ajolinja voi siis hyvinkin kulkea keskemmällä ajokaistaa. Tämä on otettava huomioon auton ratin takana”, Piippa huomauttaa.

Kunnon turvaväli joka suuntaan tekee ohituksesta turvallisen

Tärkeintä on muistaa reilut turvavälit koko ohituksen ajan: siis ennen ohitusta ja sen aikana kuin sen jälkeenkin. Lähes puolet (48 %) Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista suomalaisista on sitä mieltä, että autotiellä ajavan pyöräilijän ohittaminen alle 1,5 metrin etäisyydeltä on vakava rikkomus.

”Leveyssuunnassa turvallista ohittamismatkaa on vaikea määritellä tai liikennetilanteessa arvioida metreissä tarkasti. Turvallinen etäisyys riippuu paljon ajonopeudesta ja ajoneuvon koosta. Yksiselitteisintä on kääntää rattia reilusti ja toteuttaa ohitus viereisen kaistan puolelta”, Piippa neuvoo.

Maantiellä voi polkea kaikenikäisiä, ja fillaristien nopeudetkin vaihtelevat laidasta laitaan. Keltaisen viivan yli ei pidä lähteä ohittamaan, saati sitten puskea väkisin ohi kokonaan omalla kaistalla pysyen.

”Maltti on pidettävä mukana tässäkin. Jos joutuu jäämään pyöräilijän taakse joksikin aikaa, ei hetkellinen hitaampi vauhti hidasta matkaa kokonaisuudessa juurikaan”, muistuttaa Piippa.

Vinkit pyöräilijän turvalliseen ohittamiseen:

  • Ohita pyöräilijä vain, kun voit tehdä sen turvallisesti.
  • Muista riittävä turvaväli ennen ja jälkeen ohituksen – etenkin, jos kuljetat auton ja perävaunun yhdistelmää.
  • Huomioi, että ohitat kevyttä kaksipyöräistä. Pidä reilu turvaväli myös sivusuunnassa – pelkkä ilmavirta voi saada pyörän heittelehtimään. Selkeintä on ohittaa siirtymällä kokonaan vastaantulevien kaistalle:
  • Muista, että pyöräilijä voi joutua ajamaan keskemmällä tietä pientareen puuttumisen takia.

Katso myös animaatio: Miten ohitan pyöräilijän turvallisesti?

*Kantar TNS Gallup Oy keräsi Liikenneturvan toimeksiannosta tutkimuksen aineiston toukokuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1035 henkilöä, joista autoilevia oli 79 %.

Tagit: 
pyöräily, autoilu