Liikennevinkki
Autoilu

Parkkihalleissa on erittäin tärkeää muistaa tarkkaavaisuus ja maltillinen ajonopeus, koska pimeitä kulmia sekä käännöksiä on paljon. Myös ajovalojen ja vilkun käyttö on avainasemassa, jotta muut pystyvät kunnolla näkemään ja ennakoimaan autoilijan liikkeitä. Risteykset ovat usein ahtaita, eikä niihin aina mahdu kahta kääntyvää autoa kerralla.

”Nopeus on pidettävä sellaisena, että voi varautua pysäyttämään auton välittömästi. Ei ainakaan kakkosta isommalle kannata vaihtaa”, tiivistää Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Yllättäviä ja auton välitöntä pysäyttämistä vaativia tilanteita saattaa aiheutua esimerkiksi silloin, kun joku peruuttaa ruudustaan pois väistämisvelvollisuudestaan huolimatta.

”On hyvä osoittaa huomaavaisuutta ja antaa autoilijan peruuttaa rauhassa pois paikaltaan – hetken odotus ei kaada kenenkään aikataulua. Poislähtijän on kuitenkin vaaratilanteiden välttämiseksi havainnoitava kääntelemällä päätään. Pelkästään peileihin ei voi luottaa”

, muistuttaa Savolainen.

Pysäköidessä kannattaisikin peruuttaa auto ruutuun, jotta pois lähteminen olisi helpompaa ja turvallisempaa. Näin välttää myös lähtiessä mahdollisesti aiheutuvat auton keulan osumat esimerkiksi tolppiin tai vierekkäisiin ajoneuvoihin.

”Ylivoimaisesti paras vaihtoehto on kuitenkin ajaa kahdesta peräkkäisestä ruudusta läpi, jos se on mahdollista. Näin ei joudu peruuttamaan missään vaiheessa”, suosittelee Savolainen.

Kokoojaväylä ei anna automaattista etuajo-oikeutta

Vähänkään isommissa parkkihalleissa ja -taloissa on niin sanottuja kokoojaväyliä, jotka ovat leveämpiä kuin itse parkkiruutuväylät. Näin monelle saattaa syntyä harhakäsitys kokoojaväylien etuajo-oikeudesta.

”Usein toki kärkikolmio määrää parkkiruutujen suunnasta tulevan väistämään, mutta jos asianmukaisin liikennemerkein ei ole muuta osoitettu, on pääsääntö voimassa, eli oikealta tulevaa väistetään”, muistuttaa Savolainen.

Parkkihalleissa on myös paljon kävelijöitä, kun ihmiset liikkuvat autoilleen tai pois niiltä. Monesti halleissa ei ole erikseen osoitettu jalankulkuväyliä, ja suojateitäkin on niukanlaisesti.

”Kävelijän onkin oltava erityisen tarkkana ja pyrkiä tekemään itsestään mahdollisimman näkyvä. Niin varmasti toivotaan muidenkin tekevän, kun itse vaikkapa lähtee pois parkkiruudustaan”, Savolainen sanoo.

Talvikeleillä kannattaa lisäksi muistaa, että jäisen auton sulaessa alkavat lasit huurustua lähes välittömästi parkkihalliin ajettaessa.

”Jäistä autoa ei välttämättä edes kannata ajaa halliin, jos asiointi on lyhytkestoista. Jos pysäköinti kestää kauemmin, on halliin ajo suositeltavaa. Silloin auto ehtii sulaa ja kuivua”, Savolainen vinkkaa.

Viisi vinkkiä parkkihalleissa ajamiseen:

  • Pidä nopeus maltillisena – varaudu pysähtymään välittömästi.
  • Ole ymmärtäväinen ja anna tilaa muille.
  • Peruuta auto ruutuun tai aja kahden ruudun läpi keula poistumissuuntaan.
  • Muista normaalit väistämissäännöt, jos liikennemerkein ei ole muuta osoitettu.
  • Kävelijänä tee itsestäsi mahdollisimman näkyvä, niin helpotat muiden liikkumista.
Tagit: 
autoilu, pysäköinti, parkkihalli