Matkalla varoittelutauluista yhteystyöhön ja laaja-alaisuuteen

Kuva: Liikenneturva

Liikennekasvatuksen nykyisissä menetelmissä korostuu oppilaiden oma toiminnallisuus, ongelmanratkaisu ja yhteistyö. Mutta lasten liikenneturvallisuudesta on kannettu huolta siitä lähtien, kun autoja alkoi ilmestyä Suomen teille. Liikennettä on opetettu laulujen, leikkien ja nukketeatterinkin avulla. Innokkaasti on myös kehitelty monenmoisia opetusvälineitä. joilla on yritetty simuloida todellista liikennettä.

Liikennekasvatuksen alkuvaiheet - Varo vaaraa

Lasten liikennekasvatus nähtiin tarpeelliseksi, kun autoja alkoi ilmestyä Suomen teille. Luontevin kanava kasvatukselle oli koululaitos. Helsingissä poliisin edustajat kävivät kansakouluissa pitämässä liikenneaiheisia tilaisuuksia jo 1920-luvun lopulla. Liikennekulttuurikomitea lähetti vuoden 1929 syksyllä lehdistölle tiedotteen, jossa kiinnitettiin vanhempien ja kasvattajien huomiota koulujen alkamisen mukanaan tuomiin liikennevaaroihin. Tämä oli alku yhä käytössä oleville ”Turvaa lapsen koulutie” ja ”Kirje vanhemmille” -aineistoille.

Vuonna 1939 järjestettiin Liikenneturvan edeltäjän, Talja (Talja= Tapaturmantorjunta ry:n liikennejaosto) järjesti radiossa kansakoululapsille liikennevalistuskilpailun ”Miten Kalle ja Maija välttyvät liikenneonnettomuuksilta”.    Vaikka oli sotatila ja osa kouluista oli suljettuna, kilpailuihin otti osaa opettajien ilmoituksen mukaan 11 200 koululaista.

Vuoden 1948 liikennekauden aikana Talja antoi ensi kertaa kouluissa liikenneturvallisuusopetusta.

Aapisten aikaa - Liikenneopetus pakolliseksi kouluissa

Koulujen liikennekasvatus käynnistyi systemaattisemmin 1950-luvun alussa, kun Talja lahjoitti vuonna 1951 kaikille kansakoulujen ekaluokkalaisille Liikenneaapisen. Aapisia toimitettiin kouluille pienin katkoksin aina 1970-luvun puoliväliin asti.

Vuonna 1952 valmistui ensimmäinen lasten liikenneturvallisuutta käsittelevä elokuva ”Lapsemme liikenteessä” ja siitä tehtiin myös ruotsinkielinen versio, joka oli ensimmäinen ruotsinkielinen liikenneturvallisuuselokuva maassamme. Vuodesta 1954 liikenneopetus tuli kouluissa pakolliseksi.

Yhä tänäkin päivänä koulutulokkaiden vanhemmille jaettava ”Kirje vanhemmille” -opaskirje syntyi jo vuonna 1959, kun julkaistiin ensimmäinen ”Kirje isälle ja äidille”, jossa annettiin ohjeita tulevaa koulumatkaa varten.

Oma oppiaine - Kansalaistaito

Vuonna 1967 otettiin käyttöön kansalaistaito-niminen oppiaine, josta Talja oli tehnyt aloitteen jo vuonna 1961. Kansalaistaito edusti uutta kokonaisvaltaista ajattelua: liikenne- ja työturvallisuus, palontorjunta ja väestönsuojelu, terveys ja raittius sekä perhe- ja tapakasvatus muodostivat toisiaan täydentävän sisältökokonaisuuden. Sen avulla opittiin tärkeitä arkielämän taitoja ja elämänhallintaa.

Uusi oppiaine sysäsi liikkeelle laajan opettajakoulutuksen ja aineistotuotannon. Liikenneopetuksen tavoitteet ja sisällöt saivat uuden suunnan. Liikennettä alettiin tarkastella vuorovaikutustilanteina ja oppilaat haluttiin opettaa tunnistamaan vaaratilanteita ja välttämään niitä. Tuli oppia ennakoimaan liikennetilanteita ja toisten toimintaa.

Liikennekaupungit ja -kilpailut kiinnostuksen herättäjinä

Koska todellisessa liikenteessä tapahtuva opetus on aina koettu hankalaksi ja vaaralliseksikin, kehitettiin erilaisia oikeata liikenneympäristöä simuloivia opetusvälineitä. Liikennekaupungit (tai -puistot) muistuttavat oikeata liikenneympäristöä ja siksi ne ovat olleet varsin suosittuja. Taljan aloitteesta rakennettiin ensimmäinen liikennekaupunki Tampereelle 1956, jonka jälkeen niitä rakennettiin kymmenittäin eri puolille maata. Ne ovat saaneet kuitenkin paljon kritiikkiä: Liikennepuisto on parhaimmillaankin hyvin kaukainen kopio oikeasta nykyliikenteestä; se on liian turvallinen. Todellisen liikenteen vaaratilanteita, joita pitäisi oppia tunnistamaan ja välttämään, ei ole.

Liikennekilpailut olivat vuosikymmenien ajan olennainen osa koulun liikennekasvatusta. Talja järjesti ensimmäiset kaikille kansakoululaisille suunnatun kilpailun 1956. Värikkäitä kilpailukaavakkeita, jota saattoi käyttää myös opettavaisena liikennepelinä, postitettiin peräti 600 000 kpl. Vastauksia saapui Taljan toimistoon yli 167 000. 

Koulujen liikenneopetus oli aina 1970-luvulle asti korostuneen sääntökeskeistä. Säännöt piti osata ja niitä noudattaa riippumatta siitä kykenikö siihen vai ei. Ajattelutapa muuttui 1970-luvulla, jolloin liikennettä alettiin tarkastella vuorovaikutustilanteina ja oppilaat haluttiin opettaa tunnistamaan vaaratilanteita ja välttämään niitä.

Liikenneturvallisuustyö oppilaiden lähiympäristöön

1980-luvulla koko liikenneturvallisuustyössä tapahtui muutos, kun huomattiin, että yleisillä, valtakunnallisilla liikenneturvallisuustoimenpiteillä ei enää päästy eteenpäin. Liikenneturvallisuustyö oli vietävä lähemmäksi ihmisiä, heidän omaan liikkumisympäristöönsä. Liikenneopetuksessa tämä merkitsi sitä, että opetus kytkettiin oppilaiden lähiympäristöön ja päivittäisiin matkoihin.

Tätä varten kehitettiin yhä käytössä oleva vaaranpaikkakartoitusmenetelmä. Kartoittamalla koulumatkojen, koulun piha-alueen ja lähiympäristön vaaranpaikat, löydetään opetukseen relevantit sisällöt ja samalla saadaan tietoa tienpitäjälle esitettäviä parannusehdotuksia varten. Työkaluksi vaaranpaikkakartoituksiin Liikenneturva on valmistanut ”Turvaa lapsen koulutie” - aineistokokonaisuuden.

Kirjoitus perustuu Lasse Saharisen artikkeliin Varoittelusta vaaranpaikkakartoitukseen.

Lue lisää Liikenneturvan historiasta.

Lue lisää liikennekasvatuksesta.