14.2.2019Uutinen

Hiihtolomat alkavat! Miten varautua liikenteeseen?

Huomenna perjantaina 15.2. starttaa hiihtolomakausi, kun eteläsuomalaiset rientävät lomailemaan. Tieliikenteessä se tarkoittaa, että seuraavat viikonloput ovat hieman tavanomaista vilkkaampia. Rautateillä junat täyttyvät matkaavista lomalaisista.

13.2.2019Liikennevinkki

Valmistaudu moottorikelkkailuun huolella ja huomioi muut liikkujat

Talvikelit sekä alkavat hiihtolomat houkuttavat taas moottorikelkkailun pariin. Liikenneturva muistuttaa, että kelkkaillessa on pysyttävä merkityllä reitillä ja harjoiteltava perustaidot kuntoon ennen taipaleelle lähtöä. Reiteillä on myös huomioitava muut liikkujat puolin ja toisin.

7.2.2019Tiedote, Jyväskylä

Ajaminen on ajattelemista – herätä sisäinen liikennefilosofisi 112-päivän tapahtumassa Jyväskylässä

Liikenneturva on mukana 112-päivän tapahtumassa Sepän kauppakeskuksessa (Ahjokatu 5, Jyväskylä) maanantaina 11.2. klo 11-15. Päivän teemana on tehdä arjesta turvallisempaa. Liikenneturva muistuttaa tapahtumassa ennakoivan ajamisen periaatteista ja hyödyistä. Jokainen tiellä liikkuja tekee liikenteessä turvallisuuteen vaikuttavia tekoja.

6.2.2019Liikennevinkki

Auta auttajia – ohita onnettomuuspaikka jouhevasti ja unohda kuvaaminen

Tien päällä voi tulla eteen onnettomuuspaikka. Liikenneturva ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitos korostavat, että paikka tulee ohittaa mahdollisimman sujuvasti ja varmistaa näin pelastushenkilökunnalle turvalliset työskentelyolosuhteet. Kuvaaminen on syytä jättää tekemättä.

4.2.2019Tiedote, Valtakunnallinen

Vanhempi: sovi kännykkäsäännöt liikenteeseen

Lasten ja nuorten mahdollinen älylaitteiden käyttö liikenteessä herättää huolta kouluissa ja kotona. Liikenneturvan lasten vanhemmille suunnattuun kyselyyn vastanneista neljä viidestä arvioi, että lapsi käyttää liikenteessä kävellessään kännykkää jollain tavalla. Liikenneturva ja Vanhempainliitto kannustavat vanhempia sopimaan yhdessä lasten kanssa kännykän käytön pelisäännöt liikenteeseen. Teema on esillä myös mediataitoviikon yhteydessä järjestettävässä webinaarissa 5.2.

30.1.2019Liikennevinkki

Turvallista talviajoa – huomioi teille muodostuneet urat

Runsasluminen talvi ja liukkaat kelit asettavat autoilijoille haasteita ympäri Suomen. Liikenneturva muistuttaa, että tilannenopeuden ja turvavälin lisäksi on huomioitava monin paikoin teille muodostuneet urat, joissa ajaminen voi pahimmillaan viedä vastaantulijoiden kaistan puolelle.