Moottoripyöräilyn suosio kasvaa – kuolonuhrien määrä ei

Arimo Laakkonen ja Toni Vuoristo, Liikenneturva
Kaisa Tanskanen ja Timo Muilu/Liikenneturva
Motoristien tervehdykset ovat tuttu näky liikenteessä. Yhteishenkeä löytyy.
Moottoripyöräilijöiden turvallisuustilanne on kehittynyt roimasti 1970-luvulta tähän päivään esimerkiksi koulutuksen avulla. Pyöräkanta on kasvanut moninkertaiseksi, mutta kuolonuhreja on yhä vähemmän. Teimme Liikenneturvassa katsauksen jatkokoulutuksen ja turvallisuustilanteen historiasta nykypäivään.

Juttu on ilmestynyt alun perin Siniset Ritarit -lehdessä, numerossa kevät 2017.

Tilastot eivät valehtele. Ne kertovat, että moottoripyöräilijöiden turvallisuustilanne on parantunut pitkällä aikavälillä huomattavasti. Liikennekuolemat ovat lähes puolittuneet kymmenessä vuodessa, ja erityisesti nuorten motoristien kohdalla kehitys on ollut hyvää.

Liikenneturvan ennakkotietojen mukaan vuonna 2016 tieliikenteessä menehtyi 16 moottoripyöräilijää, kun vuonna 2008 luku oli peräti 33. Vuoteen 2015 verrattuna kuolemien määrä laski viidenneksellä ja loukkaantuneiden määrä (426) 14 prosentilla.

Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä ja loukkaantuneista moottoripyöräilijöitä oli seitsemän prosenttia.

”Kehityssuunta on oikea. Etenkin nuorten turvallisuustilanteen parantumisessa voi nähdä turvallisuusmyönteisten asenteiden ja valintojen juurtumista. Omat valinnat ovat tärkeä osa jokaisen motoristin turvallisuutta, riippumatta kuljettajan kokemuksesta tai ajotaidoista”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo kommentoi.

Niin, turvallisuusmyönteisten asenteiden ja valintojen juurtuminen. Se ei ole helppoa työtä, mutta siinä on ainakin jossain määrin onnistuttu. Sen meille kertovat – niin, ne tilastot.

Tieliikenteessä menehtyneet moottoripyöräilijät tilastossa.

1970-luvulla herättiin koulutuksen tarpeeseen

Iso tekijä asenteiden parantamisessa on ollut moottoripyöräilijöiden ennakoivan ajon koulutus, jota on järjestetty jo 40 vuoden ajan. Ensimmäinen Liikenneturvan, Suomen Moottoriliiton ja muiden alan toimijoiden kehittämä kouluttajakurssi pidettiin vuonna 1977.

Aiemmin moottoripyöräilijöiden koulutus oli ollut vähäistä, sillä ajokortin hankkiminen ei edellyttänyt lainkaan koulutusta. Varsinkin nuoret aloittelevat motoristit joutuivat usein onnettomuuksiin.

Moottoripyöräkanta lähti nousuun 1970-luvun alussa, ja vuonna 1975 niitä oli Suomessa lähes 50 000. Samana vuonna tieliikenteessä kuoli peräti 56 motoristia.

Koulutustoiminta käynnistyikin motoristien huolestuttua itse omasta turvallisuudestaan. Liikenneturva kehitti yhteistyössä motoristien kanssa ennakoivan ajon malliin perustuvan jatkokoulutuksen, joka nosti turvallisuusasiat esiin moottoripyöräilyssä ja tuki samalla muunkin liikenteen turvallisempaa kehitystä. Samalla luotiin painetta motoristien ajokorttikoulutuksen järjestämiseen.

Tulosta tuli pian. Autokoulumaailma alkoi perehdyttää liikenneopettajia moottoripyöräilyyn, kun aikaisemmin autokouluissa ei juuri moottoripyöräkouluttajia ollut. Jo vuonna 1980 ajokorttiasetusta muutettiin siten, että teoriaopetus tuli pakolliseksi.

Kuolleiden ja loukkaantuneiden moottoripyöräilijöiden määrä laski 1980-luvulle tultaessa, mutta kasvoi sen jälkeen tasaisesti pyöräkannan kanssa. Esimerkiksi vuonna 1980 kuolleita oli 21, kun kasarin lopussa (1989) menehtyi 29 motoristia. Pyörien määrä nousi reilusta 43 000:sta 55 000:een vuosikymmenen aikana.

Moottoripyöräkannan kehitys.

Liian suuri nopeus pahimpana riskitekijänä

Moottoripyöräilyyn yhdistetään usein vapauden tunne ja vauhdin hurma. Vauhdista ei kuitenkaan pidä sokaistua, sillä juuri se kostautuu usein henkilövahinkoina ja jopa kuolemana.

”Onnettomuuksien taustalla näkyy tilanteeseen sopimaton nopeus ja turha riskinotto. Mutkasta selviämiseen tarvitaan muutakin kuin pyörän hallintataitoja. Jos nopeus on omiin taitoihin nähden liian suuri, on jäljellä enää huonoja vaihtoehtoja”, Liikenneturvan Vuoristo muistuttaa.

Kolme neljästä moottoripyöräilijän kuolonkolarista ja puolet loukkaantumisista tapahtuu taajaman ulkopuolella. Ulosajojen osuus näkyy edelleen suurena. Neljä kymmenestä menehtyneestä ja kolmannes loukkaantumisista tapahtui ulosajoissa. Toinen merkittävä onnettomuustyyppi on kohtaamisonnettomuus.

”Turvallisuuden tilannekuva on sikäli ennallaan, että vakavat moottoripyöräonnettomuudet ovat edelleen pääosin yksittäisonnettomuuksia ja ne tapahtuvat miehille”, Vuoristo jatkaa.

Taajamissa näkyvät samat onnettomuustyypit kuin niiden ulkopuolellakin. Kuolemantapauksista puolet oli kohtaamisonnettomuuksia ja joka neljäs ulosajoja.

”Niin taajamissa kuin taajaman ulkopuolellakin mahdollisen onnettomuuden sattuessa vammoja ehkäisee ja niiden vakavuutta vähentävät kunnolliset ajovarusteet. Asianmukaisiin ajovarusteisiin kuuluu kypärän lisäksi kunnon ajotakki, myös ajohousut, -saappaat ja -hanskat lisäävät suojaavuutta. Valikoimista löytyy myös motoristeille suunniteltuja rintapanssareita ja airbag-liivejä”, Vuoristo esittelee.

Tieliikenteessä loukkaantuneet moottoripyöräilijät tilastossa

Moottoripyöräkoulutus uudistui lamavuosien kynnyksellä

Vuonna 1990 moottoripyöräilyn tilanne muuttui koulutuksen kannalta radikaalisti: moottoripyöräkorttia ei saanut enää automaattisesti henkilöautokortin mukana. 1990-luvun alussa kehitettiin myös Pidä pelivaraa -malli, joka yhtenäisti niin motoristien kuin muidenkin moottoriajoneuvojen kuljettajien jatkokoulutusta.

Pelivaramallista otettiin oppia, kun kehitettiin ajokorttikoulutusta, liikenneopettajakoulutusta sekä moottorikerhojen omia räätälöityjä kursseja. Vuonna 1994 perustettiin myös moottoripyöräkouluttajien oma yhdistys, Suomen Moottoripyöräkouluttajat ry eli SMOK.

1980-lukuun verrattuna motoristeja menehtyi 90-luvulla huomattavasti vähemmän. Äkillinen notkahdus kuolleiden ja loukkaantuneiden moottoripyöräilijöiden määrissä nähtiin pahimpina lamavuosina, vaikka moottoripyöräkanta oli tuolloin noin 60 000 ja kasvoi tasaisesti vuosittain. Vuonna 1997 tieliikenteessä kuoli vain kahdeksan moottoripyöräilijää.

Moottoripyöräkannan jyrkkä nousu nosti kuolonuhreja 2000-luvun alussa

Uuden vuosituhannen alussa moottoripyörien ja motoristien määrä lähti jyrkkään kasvuun: vuonna 2002 pyöriä oli Suomessa jo yli 116 000. Samana vuonna tapahtui käänne turvallisuustilanteessa ja motoristeja menehtyi selvästi enemmän, 22 henkilöä.

Liikenneturva reagoi ja uudisti yhteistyössä alan järjestöjen kanssa ennakoivan ajon kurssin. Sen ohjelma ja aineisto valmistuivat 2002 nimellä ”Motoristin peruskurssi”.

2000-luvun huonoin vuosi oli 2008, jolloin menehtyi peräti 33 moottoripyöräilijää. Tuolloin pyöräkanta oli noussut jo 200 000 paremmalle puolelle. Tämän jälkeen tilanne on onneksi parantunut: menehtyneiden määrä pudonnut tasaisesti lähes joka vuosi.

Vuoden 2016 ennakkotieto on siis 16 menehtynyttä, ja parempaan on pystytty viimeksi vuonna 2000. Nykyisin moottoripyöriä on kuitenkin rekisterissä jo lähes 265 000, kun vuosituhannen vaihteessa lukema oli noin kolmannes siitä. Turvallisuustilanne on siis kantaan nähden huomattavasti parempi.

Motoristit ennakoivat ja ottavat oppia kuolemankolareista

Tällä hetkellä Liikenneturvan jatkokoulutustuotteen nimi on MPEAK – ennakoivan ajon koulutus moottoripyöräilijälle. Noin 20 henkilön kouluttajakursseja järjestetään kerran vuodessa. Osallistujat ovat pääosin moottoripyöräkerhojen tulevia kouluttajia, liikenneopettajia sekä poliisin tulevia ajokouluttajia.

Kurssin läpäisseet ennakoivan ajon kouluttajat järjestävät omissa yhteisöissään moottoripyöräilijöiden vapaaehtoisia jatkokoulutuksia, kuten ruosteenpoistokursseja ja ennakoivan ajon kursseja.

Nämä kurssit on usein nimetty kerhojen omiksi kursseiksi, mutta niitä pitävät Liikenneturvan kouluttamat MPEAK-kouluttajat, jotka käyttävät Liikenneturvan tekemiä materiaaleja. Liikenneturva tukee kerhoja keräämällä tietoja koulutuksista, joihin on pääsy myös kerhon ulkopuolisilla ja julkaisee tiedot verkkosivuillaan.

MPEAK:n lisäksi Liikenneturva tarjoaa Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voidaan oppia? -koulutusaineistoa, joka on tarkoitettu moottoripyöräkerhojen käyttöön täydentämään kerhojen koulutustarjontaa.

Moottoripyöräkerhojen omasta aloitteesta syntyneen koulutusmallin tarkoituksena on ohjata yhä kasvavaa motoristien joukkoa pohtimaan omaa ajamistaan ja sen mahdollisia riskejä onnettomuusesimerkkien avulla.  Aineisto sisältää myös kouluttajalle tarkoitettua taustatietoa ja ohjeistuksen aineiston käyttämiseen.