Turha hoppu harmittaa teiden kuningasta

Timo Sormunen
Meeri Utti
Suomen maanteillä jyristelee nelisenkymmentä erikoispitkää HCT-jättirekkaa. Yhtä niistä ohjastaa porilainen Toni Käiväräinen, joka on seuraillut meikäläistä matkantekoa ratin takaa pian parikymmentä vuotta. Eniten häntä kummastuttaa kiire, joka näyttää lisääntyvän aina loppuviikkoa kohden.

Viime vuonna meikäläisille maanteille ilmestyneet HCT-jättirekat (High Capacity Transport) herättävät tien päällä asiaan kuuluvaa kunnioitusta. Kun autolla on pituutta 33 metriä, painoa noin 90 tonnia ja alla kaksitoista akselia, kevenee sen kohdalla kovimmankin kamikazekuskin kaasujalka.

”Kiitettävän moni huomaa tuon takapuskurissa olevan kyltin ennen ohituspäätöstä. Vaaratilanteita osuu kohdalle vain harvoin”, jutustelee porilainen Toni Käiväräinen.

Mies on jälleen kerran pyöräyttänyt autonsa Vantaan Hakkilan rekkaterminaalin odottamaan lastausta ja paluuta Poriin. Ajokilometrejä kertyy ahtaaksi ja hitaaksi moititulla kakkostiellä noin 3500–4000 viikossa. Käiväräinen on ajanut ammatikseen jo 18 vuotta, joten
matkan varrella on ehtinyt kertyä tuntumaa myös meikäläisestä liikennekulttuurista.

”Kännykkää räplätään ajon aikana ihan yleisesti, mutta ikävin piirre on kiire ja malttamattomuus, joka näkyy etenkin perjantaisin iltapäivällä. Nopeudet nousevat ja riskiohitukset lisääntyvät usein vain muutaman minuutin ajansäästön takia. Kyllä sinne koti- tai mökkisaunan lauteille ehtii varttia myöhemminkin”, mies huokaa.

Terve etäisyys takapuskuriin

Käiväräisen ohjastama jättirekka vaatii ohituksiin reilusti tyhjää kaistaa, sillä HCT-autolla on pituutta kahdeksan metriä normaalia yhdistelmää enemmän. Takana tuleville hänellä on selvät terveiset.

”Tuolla takapuskurin tuntumassa on ihan turha roikkua, sillä sieltä ei ohituspaikkoja juurikaan näe. Myös minun on vaikea havaita ja arvailla siellä olevien aikeita”, Käiväräinen muistuttaa.

Turvavälille on kuulemma muutakin käyttöä, sillä massiivisista mitoista huolimatta HCT-rekka pysähtyy kokeneen kuskin käsissä jopa nopeammin kuin perinteinen 25-metrinen yhdistelmä.

”Alla on useampi pyöräpari ja enemmän kitkaa. Moni ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että hirvi voi hypätä myös rekan eteen. Ja silloin painetaan jarrut pohjaan”, Käiväräinen muistuttaa.

Ohitusmerkissä on omat riskinsä

Kyllä sinne koti- tai mökkisaunan lauteille ehtii varttia myöhemminkin.

Moni autoilija voi jäädä odottelemaan myös rekkakuskin antamaa ohitusmerkkiä. Jos sitä ei jostain syystä ala pitkänkään odottelun jälkeen kuulua, voi kiitoksena olla valojen vilkuttelua tai kansainvälisiä käsimerkkejä.

Käiväräisellä on tällekin selkeä selitys.

”Jos annat takaa tulevalle ohitusmerkin, otat samalla osariskin koko ohituksen onnistumisesta. Itse annan tällaisia merkkejä todella harvoin ja ainoastaan paikoissa, joissa tie on suora ja tyhjä satoja metrejä eteenpäin”, Käiväräinen painottaa.

Samalla hän kuitenkin tähdentää, että tienkäyttäjien keskinäinen viestintä ja joustavuus ovat turvallisen ja sujuvan liikenteen perustekijöitä. Tärkeää on sekin, että omilla päätöksillä helpotetaan myös muiden matkantekoa.

”Tässä kohtaa meidän ammattiautoilijoiden pitää toimia itsekin esimerkkinä ja siksi minulta ei riitä ymmärrystä esimerkiksi yhdistelmien keskinäisille ohituksille. Lastin vieminen turvallisesti perille on aina muutamaa säästyvää minuuttia tärkeämpää”, hän tähdentää.

Toni Käiväräinen

  • 39 -vuotias HCT-kuljettaja, jolla kokemusta myös raskaan kaluston asennustöistä.
  • Kotipaikka: Pori
  • Perhe: Naimisissa, uusioperheessä yhteensä viisi lasta
  • Harrastukset: Veneily ja autojen korjailu
  • Motto: Muista tien päällä maalaisjärki, maltti ja myös muut kulkijat.