Pääkirjoitus

Lokakuussa Kalajoella sattui traaginen liikenneonnettomuus, jossa kolme nuorta kuoli ja yksi loukkaantui. Tällainen onnettomuus kirvoittaa keskustelua siitä, miten surullisia tapahtumia voidaan ehkäistä.
Kesä tuli kertarysäyksellä toukokuussa helteiden kera. Liikenteessä kesä alkoi maltillisemmin, mutta nyt on käsillä onnettomuuksien sesonkiaika.
Olemme lanseeraamassa uutta kampanjaa myönteisestä vuorovaikutuksesta liikenteessä. Liikenneturva on kampanjoinut tästä teemasta aikaisemminkin, mutta nyt näyttää asialle olevan taas tilausta. Ilmassa on ollut tuntua vastakkainasettelusta.
Kun perheeseen syntyy lapsi, herää myös vanhempien kiinnostus liikenneturvallisuusasioihin. Jo uuden tulokkaan kuljetus sairaalasta kotiin vaatii perehtymistä turvakaukaloihin. Millaisia malleja löytyy ja kuinka ne kiinnitetään autoon? Entä mitä kertovat testitulokset?
Suunnittelimme taannoin porukalla ensi vuoden toimintaamme. Usein työstämme asioita keskustelemalla ja pohtimalla niitä ikäryhmittäin. Viimeisenä ikäryhmänä olivat iäkkäät, jotka määrittelemme 65-vuotiaiksi ja sitä vanhemmiksi. Mutta onko 65-vuotias jo iäkäs? Pitäisikö mieluummin puhua yli 70-vuotiaista – vai vieläkin vanhemmista?
Pääsin osallistumaan liikenneturvallisuusalan ansiomitalien jakotilaisuuteen. Monissa perusteluissa mainittiin edelläkävijyys ja pitkäjänteinen työ.
Kansalaiset antavat aktiivisesti palautetta monista liikenteen ongelmista, kuten vilkun käyttämättömyydestä, ylinopeuksista tai pyöräilijän soittokellon käytöstä. Toiveena on, että juuri tämä ongelma tarvitsee oman kampanjansa.
Yksi pelätyimmistä asioista liikenteessä on tulla rattijuopon yliajamaksi. Tilastojen valossa näin käy onneksi entistä harvemmin – silti jokainen turma pitäisi pystyä estämään.
Kun tulin Liikenneturvaan töihin, toimintamme kuvaus vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestönä tuntui vähän erikoiselta. Miten jäsenemme tekevät vapaaehtoistyötä, kun toiminnassa on mukana monia eri tahoja järjestöistä yrityksiin?
Moni kaipaa lisää asennekasvatusta, jotta meikäläinen liikennekulttuuri ja -turvallisuus paranisivat. Törmään tähän teemaan usein, kun keskustelen liikenneasioista. Yhtenä päivänä ongelmana ovat nuoret, toisena ikäkuskit, pyöräilijät, autoilijat tai mopoautoilijat. Harvoin syytä kuitenkaan löytyy keski-ikäisistä tiellä liikkujista – useimmiten ongelmia tuntuu löytyvän kaikista muista.
Työmatkat ovat meille arkipäivää. Töihin kuljetaan säässä kuin säässä ympäri vuoden ja vuorokauden. Työmatkalla sattuu myös paljon vahinkoja. Työpaikkojen kannattaisikin panostaa näihin arkipäiväisiin ja välillä aika pieniltäkin tuntuviin asioihin. Yhdessä niistä kertyy suurempi kokonaisuus, jolla on taloudellisia vaikutuksia ja joka vaikuttaa myös työn tuottavuuteen ja työhyvinvointiin.
Legendaarinen liikennetoimittaja Hannu Karpo testasi vuonna 1984 rattijuopon kiinnijäämisriskiä. Tulokset olivat masentavat. Karpon pestaama näyttelijä toikkaroi huoltoasemien pihoilla ja tien pientareilla ympäri Suomea. Estämisen tai käräyttämisen sijaan hänet autettiin takaisin liikenteeseen ja samalla päiviteltiin kuskin humalatilaa.
”Auton kuljettaja kohtaa kahden kilometrin matkalla 600 liikennetapahtumaa, tekee 240 havaintoa, 80 ratkaisua, 60 suoritusta ja yhden virheen joka toinen minuutti.”
Sinä teet suojatien -kampanja on epäonnistumassa. Liikenneturva, poliisi ja moottorialan keskusjärjestö MOLIKE aloittivat viime vuonna kampanjoinnin suojatieturvallisuuden edistämiseksi. Positiivisella, yksilön vastuuta korostavalla kampanjalla haluttiin lisätä suojatieturvallisuutta ilman perinteistä vastakkainasettelua ja syyllistämistä. Pääkohderyhmäksi valitsimme autoilijat.
Englanninkielessä lääkkeitä ja huumeita ei erotella, apteekki on rehellisesti drugstore. Sanat auttavat myös viestimään, etteivät lääkkeet ja huumeet eroa toisistaan usein kuin käyttötarkoituksen myötä. Uutta rajanvetoa lääke- ja huumausaineiden välillä tapahtuu jatkuvasti, kuten kannabiksen yleistynyt käyttö MS-taudin oireiden helpottamiseen osoittaa.