Kahta kaistaa

Tässä lehdessä kysyimme lapsilta, miltä näyttää tulevaisuuden liikenne. Myös Liikenneturvan suunnittelijat innostuivat pohtimaan ilmailun mahdollisuuksia. Kannattaisiko liikenne nostaa korkeuksiin?
Voiko turvallista käyttäytymistä opetella virtuaalimaailmassa? Entäpä millaisia kokemuksia simulaatioiden käytöstä on saatu esimerkiksi lento-opetuksessa? Näihin kysymyksiin vastaavat pelitutkija Annakaisa Kultima Tampereen yliopistolta ja koulutuspäällikkö Sami Helin lentoyhtiö Norralta.
Liikenteen nykymenon tilaa ja tulevaisuuden visioita kysellään usein alan asiantuntijoilta. Nyt ääneen pääsevät suomalaiset tienkäyttäjät.
Talvinopeusrajoitukset tulevat pian taas voimaan. Ajankohta tuntuu monien mielestä aikaiselta, sillä talvikelejä saadaan varsinkin eteläisessä Suomessa yleensä odotella pitkälle joulukuulle. Onko valtakunnallisille talvinopeusrajoituksille edelleen tarvetta? Mikä niiden merkitys on liikenneturvallisuudelle? Asiaa pohtivat kansanedustaja, eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen Mikko Alatalo (kesk.) ja liikenneturvallisuusinsinööri Anne-Maria Pesonen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Kumpi metodi kasvattaa parempia kuljettajia ja liikenteen osaajia, ajolupaopetus vai autokoulu? Entä miten ajo-opetusta tulisi tulevina vuosina ylipäätään kehittää? Asiasta debatoivat Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi ja Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen, opetuslupaopettaja jo toisessa polvessa.
Kuuluuko vastuu työmatkan turvallisuudesta työnantajalle vai työntekijälle? Debatissa EK:n lainopillinen asiamies Mikko Nyyssölä ja SAK:n päälakimies Timo Koskinen.
Kännissä ajamista vastaan on kampanjoitu vuosia ja aihetta on käsitelty useissa tutkimuksissa. Myös keinot pitää kuskit selvinä ovat kehittyneet. Silti vuonna 2014 ratista kärähti noin 13 000 henkilöä, jotka olivat alkoholin vaikutuksen alaisena. Mikä olisi paras keino saada rattijuopot kuriin? Ennalta ehkäisevät toimenpiteet vai kovemmat rangaistukset? Näkökulmiaan avaavat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Ajo-oikeudet ja kortit -yksikön erityisasiantuntija Marita Löytty sekä Helsingin yliopiston liikennepsykologian dosentti Igor Radun.
Tieliikenteen itsemurhalla tarkoitetaan moottoriajoneuvolla ajettua itsemurhakolaria tai jättäytymistä ajoneuvon alle. Uutisoinnin on todettu lisäävän tapauksia – toisaalta julkinen keskustelu saattaisi tuoda esille myös itsemurhien ehkäisyyn liittyviä seikkoja.