Tunteiden, tapojen ja tulkintojen vuoristorataa - viisi väittämää liikenteestä

20.03.2018, suunnittelija Jyrki Kaistinen - Liikenneturva, keskustoimisto
@Liikenneturva
Nina Mönkkönen/Liikenneturva
Liikenteeseen ja siellä tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyy monia luuloja ja olettamuksia, jotka eivät lähemmin tarkasteltuina pidäkään paikkaansa. Nostimme esiin viisi myyttiä murskattavaksi.

1. Suomalainen liikenne on muuttunut vaarallisemmaksi

Usein miellämme uutiseksi vain tavallisesta poikkeavan tapahtuman. Samalla voi hämärtyä se fakta, että pääosa arjesta kuluu ilman merkittäviä poikkeamia.

Jos aamun työmatkaliikenteessä tapahtuu kaksi onnettomuutta, päätyvät molemmat uutisiin tai vähintään liikennetiedotteiksi. Samaan aikaan 2,3 miljoonaa ihmistä taittaa työmatkansa tavalliseen tapaan turvallisesti. Tämä ei kuitenkaan ylitä uutiskynnystä.

1970-luvun synkkien vuosien jälkeen tieliikenteessä kuolleiden määrä on koko ajan laskenut, vaikka ajoneuvomäärä on monikymmenkertainen. Nykyään liikennekuolemat ovat 1940-luvun tasolla. Suomalainen liikenne on siis muuttunut huomattavasti turvallisemmaksi, mutta nollavisioon on vielä työtä ja matkaa.

2. Piintyneitä liikennetapoja ei voi muuttaa

Liikenteessä moni asia sujuu rutiinilla ja sen kummemmin ajattelematta. Tämä suojaa aivojamme ylikuormittumiselta, mutta joskus toimintamalliksi on voinut päätyä myös jokin huonompi tapa.

Huonoista tavoista liikenteessä voi kuitenkin päästä eroon. Muutokseen on yksinkertainen kaava. Ensin tapa on tunnistettava ja tehtävä itselleen näkyväksi. Sitten on eriteltävä, missä tilanteissa tapa toistuu, mikä on aktivoiva elementti ja mikä toimii palkkiona. Lopuksi on suunniteltava uusi toimintamalli vanhan tavan tilalle ja toistaa sitä noin kuukausi päivittäin.

Sitten pääseekin nauttimaan uudesta paremmasta rutiinista, joka ei kuormita vaan parantaa oman elämän hallintaa.

Esimerkiksi tapa, jossa jonoutuneessa liikenteessä puikkelehtii kaistalta toiselle. Saako se alkusysäyksen turhautumisen tunteesta, kun matka ei edisty ja aikaa kuluu hukkaan? Jos jonossa lähtee ohittelemaan, saa palkinnon ainakin siitä, että tuntee tekevänsä jotain ja liikkuvansa eteenpäin.

Entäpä jos seuraavan kerran jonon punaisten perävalojen vilkkuessa hengittäisi syvään, ottaisi paremman ajoasennon ja kääntäisi vaikka radion päälle. Jonossakin liikenne etenee ja samalla pysyy sykekin kurissa. Puhumattakaan siitä, että on tehnyt liikennettä hieman turvallisemmaksi.

3. Tulkitsemme toisia ihmisiä liikenteessä oikein

Tutkimusten mukaan ihminen päättelee kasvojen ilmeistä ja muista eleistä hyvin paljon vuorovaikutuksen hienovaraisesta sävystä. Liikenteessä kasvot jäävät usein piiloon, ja joudumme päättelemään toisten toimintaa vain ajoneuvon tai sen sisällä olevan ihmisten liikkeiden perusteella.

Harmillista vain, että tulkitsemme usein toisten toimintaa väärin. Kaiken lisäksi toisen tienkäyttäjän jollain tapaa virheellinen tai ärsyttävä toiminta tulkitaan helposti negatiivisen kautta. Kun itse teemme vastaavan mokan, on kyse tilannetekijöistä: en huomannut, nyt vain kävi näin – tein ajatuksissani virheen. Tulkitsemme siis omaa toimintaa anteeksiantavaisemmin tilanteesta tai puhtaasta vahingosta johtuvaksi. Muiden toimintaa voimme sen sijaan selittää kyseisen henkilön pysyvillä, negatiivisilla ominaisuuksilla.

Liikenteessäkin käytämme apuna toiminnan tulkinnassa näkyvään tietoon perustuvia luokituksia. Kasvonilmeiden jäädessä näkymättömiin tartumme siihen mikä on näkyvää: kulkuneuvotyyppiin tai auton merkkiin.

4. Tunteita ei voi hallita

Tunteiden heräämiselle ei usein voi mitään. Tunnetilan kestoon, voimakkuuteen ja toiminnanmuutoksiin voi kuitenkin vaikuttaa. Esimerkiksi ärsytyksen kuohahdusta liikenteessä voi harvoin nielaista ennalta. Mutta siihen voimme vaikuttaa, miten annamme tuon ärsytyksen vaikuttaa toimiimme. Tärkeintä on pitää ulospäin näkyvä käytös järkevänä ja hallita itsensä hatutuksesta huolimatta.

Helpoin tunteiden hallintamenetelmä on pitää pää kylmänä. Vedä syvään henkeä, laske kymmeneen ja kiinnitä huomio muualle kuin tunteita herättävään kohteeseen, jos se on tilanteessa mahdollista. Nopea pelästys tai suutahdus menee usein nopeasti ohi muutamassa minuutissa.

Tunnetilat vaikuttavat myös liikennekäyttäytymiseen. Vaikka turvaton ratkaisu ei johtaisi suoraan onnettomuuteen, se voi vaikuttaa toisiin tienkäyttäjiin negatiivisesti. Ja näin noidankehä onkin valmis. Sekä turvallisuuden että oman päivittäisen mielenmaiseman kannalta onkin parempi pyrkiä tulkitsemaan ympäristöä ja siinä toimivia myönteisesti.

5. Liikenteeseen ei pysty lisäämään empatiaa

Empatia vaihtelee ja siihen voi myös vaikuttaa. Empatiakyvyn muuttumista iän myötä on testattu ja siinä murrosikäiset menestyivät huonommin kuin 11-vuotiaat. Kyky kuitenkin palautui murrosiän jälkeen ja lähellä 20 ikävuotta.

Ahdistus ja yllättyneisyys lisäävät taipumusta nähdä tilanne vain omasta näkökulmasta. Kykymme empatiaan on siis selkeässä suhteessa koettuun kiireellisyyteen ja stressiin: mitä enemmän oma toiminta vie kapasiteettia, sitä vähemmän kapasiteettia on jäljellä muiden huomioimiseen.

Yksinkertainen tapa lisätä empatiaa on ennakoida kiireen tuntu pois. Kun lähtee ajoissa liikkeelle, kiirettä ei pääse edes syntymään.