Kuinka käsitellä tieliikenteen itsemurhia?

Eeva Kekäläinen
Sami Pulkkinen ja Meeri Utti
Tieliikenteen itsemurhalla tarkoitetaan moottoriajoneuvolla ajettua itsemurhakolaria tai jättäytymistä ajoneuvon alle. Uutisoinnin on todettu lisäävän tapauksia – toisaalta julkinen keskustelu saattaisi tuoda esille myös itsemurhien ehkäisyyn liittyviä seikkoja.

Miten aihetta tulisi käsitellä mediassa? Entä tulisiko itsemurhat tilastoida erikseen kuten esimerkiksi Ruotsissa tehdään? Ja miten liikenteen itsemurhia voisi estää?

Keskustelua aiheista käyvät Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Liikenteen uudet palvelut -yksikön johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Pitäisikö tieliikenteen itsemurhista puhua avoimemmin?

Risto Lammi: Mielestäni itsemurhista tulisi puhua, mutta siitä näkökulmasta, miten syrjäytymiskehitys, päihdekehitys ja mielenterveysongelmat näkyvät tieliikenteessä. Sävyn tulisi olla rakentava ja sisällön keskittyä siihen, miten tekoja voitaisiin estää. Asian ydin on ajoterveys ja sen nostaminen julkiseen keskusteluun.

Inkeri Parkkari: Itsemurhateemasta voidaan käydä julkista keskustelua, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että mikäli mediassa tietty tapaus leimataan itsemurhaksi, se lisää yleisesti itsemurhien sekä tieliikenteen itsemurhien toteutumisen todennäköisyyttä. Julkisessa keskustelussa on keskityttävä itsemurhien ehkäisyyn.

Onko uutisoinnissa korjattavaa?

Risto Lammi: Mielestäni on korjattavaa. Kirjoittelu mediassa on usein oudolla tavalla mystistä, rivien välistä tulkintaa vaativaa. Oikeastaan koskaan mediassa ei ole kirjoituksia, joissa todetaan, että itsetuhoisuus liikenneympäristössä on aina rikos. Itsemurha ei anna oikeutusta muiden vahingoittamiselle ja vaarantamiselle. Tällä on merkitystä esimerkiksi teon yhteydessä loukkaantuneiden ja menehtyneiden näkökulmasta. 

Inkeri Parkkari: Suomessa media toimii oman kokemukseni mukaan tämän teeman ympärillä melko vastuullisesti. Yksittäisistä tapauksista ei pitäisi uutisoida. Lisää palstatilaa voisi antaa sille, että itsemurhat ovat ehkäistävissä ja lisätä lehtijuttujen yhteyteen auttavien tahojen yhteystietoja. Mediaa varten on myös laadittu kansainväliset ohjeet. 

Ennakoiva terveydenhuolto ja ajoterveys ovat avainasemassa.


Voivatko väsymys-, tarkkaamattomuus- ja itsemurhaonnettomuudet sekoittua?

Risto Lammi: Kyllä se on mahdollista. Nopeiden johtopäätösten teko heti tapauksen jälkeen voi olla haastavaa. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tekevät huolellista työtä tapauksen taustoja selvittäessään, jolloin lopputulokset kyetään erottamaan toisistaan useimmiten kohtuullisen varmasti. Kuolemanluokan määrittelee viime kädessä oikeuslääkäri.

Inkeri Parkkari: Periaatteessa kyllä. Sekoittumisen estämiseksi onnettomuuksien tutkinnassa tulee olla avoin eri vaihtoehdoille ja tehdä huolellista työtä. Tämä koskee niin tutkijalautakuntia kuin poliisin suorittamaa esitutkintaa. Tutkijalautakuntien tiedonsaantioikeuksien ja systemaattisen tutkintamenetelmän ansiosta harva onnettomuus jää ”täysin pimeäksi” tapaukseksi. 

Tiedetäänkö tieliikenteen itsemurhatapaukset aina varmuudella? 

Risto Lammi: Tapauksia ei aina kyetä luokittelemaan varmuudella, kuolemanluokka voi jäädä auki. Käsitykseni mukaan itsemurhaan viittaavia seikkoja voivat olla esimerkiksi ennen ajoon lähtöä havaittu käyttäytyminen ja puheet, kirjalliset viestit, terveystiedot edeltävältä ajalta, törmäys hyvissä näkyvyys- ja tieoloissa sekä kova nopeus törmätessä. Nämä ovat kuitenkin tietoja, joista tutkijalautakuntien jäsenet osaavat kertoa parhaiten. 

Inkeri Parkkari: Täydellistä varmuutta ei aina saada. Tutkinnassa tulee aina tarkastella onnettomuutta kokonaisuutena ja pohtia vaihtoehtoja. Oliko ajoneuvossa vikaa? Löytyikö jarrutusjälkiä? Kuljettajan ajoterveys ja väsymys? Mielenterveydelliset ongelmat? Aiemmat itsemurhayritykset ja -puheet? Onnettomuustapahtuman selvittäminen on aina haastava ja moninainen kokonaisuus. Osa tapauksista jää epäselviksi. 

Onko tilastointi riittävän selkeää? Kuinka sitä pitäisi kehittää?

Risto Lammi: Itsemurha ei ole liikenneonnettomuus. Perustuslaki takaa jokaiselle henkilökohtaisen koskemattomuuden. Tiellä tapahtuva väkivalta, jota kutsun liikenneväkivallaksi, aiheuttaa aiheettoman oikeuden loukkauksen satunnaiselle ulkopuoliselle henkilölle. Liikenteen onnettomuudet ja itsemurhat johtuvat eri syistä ja niihin tulee puuttua eri keinoin. Tämän vuoksi itsemurhat tulisi tilastoida erikseen muiden liikennekuolemien rinnalla.

Inkeri Parkkari: Suomessa tieliikenteessä tapahtuneet itsemurhat sisältyvät tieliikenneonnettomuustilastoon. Parhaillaan viranomaiset keskustelevat, pitäisikö itsemurhat erotella, kuten Ruotsissa on tehty vuodesta 2010 alkaen. Itsemurhaonnettomuuksia ei tulisi mielestäni poistaa tilastoista kokonaan: tieliikenneonnettomuudessa saatuihin vammoihin kuolleiden rinnalla tulisi mainita itsemurhiin ja sairauskohtauksiin kuolleiden lukumäärät

Mikä olisi paras keino ehkäistä tieliikenteen itsemurhia?

Risto Lammi: Paras keino olisi syrjäytymiskehityksen ehkäiseminen ja ennakoiva ote terveydenhuoltoon ja ajoterveyteen. Lääkärikunnalla on sisäisen keskustelun paikka ilmoitusvelvollisuuden hoitamisesta ja lainsäätäjällä oma roolinsa. Ihmistä pitää ymmärtää mutta liikenteessä tehdyt väkivaltaiset teot tulisi arvioida ja niistä kertoa julkisesti. Liikenneväkivalta ei ole yksityisasia. 

Inkeri Parkkari: Kaikki itsemurhien ehkäisytyö, erityisesti masennuksen ja päihdehäiriöiden hoito, vaikuttaa myös liikenneitsemurhiin. Hoitotyössä kyseistä metodia miettivien tunnistaminen on haastavaa: lääkäreiden lisäkoulutus ajoterveyden arviointiin on tärkeää. Itsemurhien ehkäisyyn tarvitaan yhteistyötä eri hallinnonalojen viranomaisten ja järjestöjen välillä, sillä itsemurhien ehkäisy on yhteinen asia.

Yksittäisistä tapauksista ei pitäisi uutisoida.