Pimeää viestintää

04.10.2018, viestinnän suunnittelija Minna Saarinen - Liikenneturva, keskustoimisto
@msaarinen
Syksyn myötä illat pimenevät entistä aikaisemmin ja myös arkimatkat ajoittuvat hämärään ja pimeälle. Tällöin viimeistään aktivoidutaan hehkuttamaan heijastimen hyödyllisyyttä ja kannustamaan sen käyttöön. On pimeää: näy ja auta toisia näkemään sinut! Näin tekee myös Liikenneturva.

Liikenneturva lanseerasi vuonna 2013 valtakunnallisen heijastinpäivän, jota vietetään vuosittain lokakuun ensimmäinen päivä. Paitsi käynnistyvään heijastinkauteen, päivä kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka liikenteessä ei meistä kukaan kulje yksin.

Sen ilmeisimmän, eli paikasta toiseen liikkumisen, lisäksi liikenne on vuorovaikutusta ja viestintää. Kommunikoimme liikenteessä jatkuvasti, vaikka mieltäisimmekin sen ensisijaisesti suuntamerkin näyttämiseksi, ryhmittymiseksi tai kulkemiseksi liikennesääntöjen mukaan. Näin muutaman esimerkin antaakseni.

Vaikka autottomalla tiellä liikenneympyrästä poistuvan vilkun käytön ajattelisikin täten monologiksi, on ryhti yksinpuhelussakin paikallaan: koskaan ei tiedä kuka kuuntelee, vaikka eturivissä ei istuisikaan kukaan. Tien autottomuus ei suinkaan tarkoita, että tie olisi autio, sillä viestimmehän vilkulla myös rinnakkaisia väyliä käyttäville kävelijöille ja pyöräilijöille.

Vuoropuhelu edellyttää toisen havaitsemista

Liikenteen viestintä lähtee siitä, että meillä on yleensä edes mahdollisuutta – tai yritystä - havaita toisiamme.  Alkukeväästä eteenpäin Suomessa iloitaan valopaljoudesta, mutta sen kääntöpuolena toinen vuosipuolisko juhlitaan pimeydessä.

Valon vähyys haastaa näköaistiamme. Ylen artikkelissa parin vuoden takaa haastateltiin silmätautien erikoislääkäriä Timo Tervoa, joka avasi näkökykymme fysiologisia vajeita. Silmän solut mukautuvat pimeään, mutta jatkuva valojen vaihtelu hankaloittaa näkökyvyn sopeutumista. Hämäränäköä haastavat niin liikenne- ja katuvalot kuin vastaantulevien autojen valotkin. Kun sopan maustaa vielä syksyisellä sateella, ei terävinkään kotkansilmä voi väittää havainnointikyvyn olevan maksimissaan.

Kuljettajan kohdalla ratkaisu on selvä. Jos näkyvyys on heikentynyt, ajonopeuden alentaminen antaa tarvittavaa lisäaikaa havaintojen tekoon. Erittäin tärkeää tämä on alueilla, joissa on paljon valottomia tai valo-ohjaamattomia suojateitä.

Havainnointia voi myös auttaa. Liikenteen vuoropuhelun toinen osapuoli voi auttaa pimeän ajan näkyvyytensä lisäämisessä hyvin yksinkertaisella tavalla: käyttämällä heijastinta. Kuuluuhan vastuu kaikkien turvallisesta liikkumisesta jokaiselle kulkijalle.

”Jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa…”

Viimeistään Veikkauksen mainosrallissa korvamadoksi vakiintunut Pave Maijasen kappale Pidä huolta tiivistää kokemuksellisuutta osuvasti. Asiaa, jonka on itse kokenut hyödylliseksi, on helpompi toistaa itsekin.

Liikenneturva kysyi vuoden 2016 joulukuussa suomalaisilta autoilevilta näiden kokemuksista havaita ilman heijastinta liikkuva jalankulkija. Yli kolme neljästä kertoi, että havaitsemisvaikeuksia on ollut usein tai joskus, kun on ajettu valaistussa taajamassa. Valaisemattomalla alueella tai maantiellä havaitsemisvaikeuksista kertoi kaksi kolmesta kuljettajasta.

Samoin yli kuusikymmentä prosenttia koki, että on ollut hankaluuksia havaita ilman valoa liikkuva pyöräilijä.

Havainnointihankaluuksien lisäksi heijastimeton kävelijä aiheuttaa myös pelkoa, mikä on inhimillistä, sillä eihän kukaan halua aiheuttaa onnettomuutta tai ajaa kenenkään päälle kauppareissullaan. Auton ratin takaa kävelijöitä pimeydessä pälyilevä kuljettaja allekirjoittaa siis heijastimen hyödyllisyyden.

Kaverin jeesauksen lisäksi heijastimen käyttöä voi ajatella myös terveen itsekkäästi: haluan tulla nähdyksi liikenteessä. Vaikka Liikenneturvan heijastinkampanjan slogan Heijastan sinua pohjautuu välittämiseen, sen voi kääntää myös itseen päin. Heijastan juuri sinua, siis minua. Huomatkaa minut.

Suuri heijastinhuijaus?

Heijastinkampanjoinnin aikana saamme Liikenneturvaan kahtalaista palautetta. Kiistatta isoin osuus on myönteistä. Hienoa, mahtavaa, loistavaa, että heijastimesta puhutaan. Viesti koetaan niin tärkeäksi, että sitä jaetaan myös mielellään somessa ja muutoin eteenpäin.

Heijastinta myös kritisoidaan. Eikö kuljettajan tehtävä ole operoida kulkuvälinettä niin, ettei onnettomuuksia satu? (Vastaus = on.) Entä mihin heijastimen väitetyt pelastavuusvaikutukset perustuvat, jos onnettomuuksia tarkasteltaessa ei prosenteilla paljon pröystäillä? Näistä prosenteista puhuttaessa viitataan usein aineistoon, jossa tarkastelussa ovat kuolemaan johtaneet onnettomuudet. Myös Liikenneturva hyödyntää tutkijalautakuntien aineistoja tilastokatsauksissaan.

Kävelijöiden kohdalla onnettomuustilastot kertovat, että vuosina 2014-2016 tieliikenteessä kuoli 97 jalankulkijaa. Onnettomuuksista 24 tapahtui hämärän tai pimeän aikaan. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan onnettomuuksissa joka viidennessä heijastin olisi heijastin saattanut estää kuoleman.

Vaikka kokonaisluku ei kasvaisikaan suureksi, on yksikin ennalta estetty kuolema juuri se: yksi ennalta estetty kuolema.

Heijastimen tehosta puhuttaessa voikin unohtua, että se toimii nimenomaan onnettomuuksia ennaltaehkäisevänä. Heijastinta käyttävä erottuu auton tai pyörän ajovaloissa moninkertaisesti kauempaa kuin ilman heijastinta kulkeva. Se antaa aikaa ja pelivaraa reagoida hyvissä ajoin, niin, ettei mitään riskitilanteen poikastakaan pääse syntymään. Nurinkurisesti heijastin on parhaimmillaan, kun sen käyttöä ei edes huomaa – sen käyttäjä siis.

Onnettomuuksia, joita ei tapahtunut, koska heijastin viestii toisesta ihmisestä ajoissa, ei tilastoida missään. Toisin sanoen: mitä korkeampi käyttöaste, sitä todennäköisemmin heijastin ehkäisee riskitilanteita jo ennakolta, ja sitä vähemmän virallisista onnettomuustilastoista löytyy tapauksia, joissa heijastin olisi pelastanut.

Helppo, halpa, heijastin

Tässä blogissa on tuotu aiemmin esille tanskalaistutkimus (Lahrmann ym. (2017)), johon osallistui 6793 pyöräilijää. Heijastintakkia käyttävillä pyöräilijöillä oli 55 prosenttia vähemmän onnettomuuksia, joissa oli mukana pyöräilijä ja moottoriajoneuvo, kuin takkia käyttämättömillä. Valtava turvallisuushyöty saatiin siis hyvin halvalla ja heti käyttöön otettavalla keinolla.

Vaikka heijastimen käyttö on osaltaan osallistumista liikenteen vuoropuheluun, on sen käyttö myös puhtaasti itsekästä. Käyttäessäni heijastinta lisään näkyvyyttäni ja vältän tapaturmia. Kuka on silloin suurin hyötyjä?

Tilaa blogikirjoitukset RSS-syötteenä

Tilaa RSS

Osallistu keskusteluun!
Kommentoida voi nimellä, nimimerkillä tai anonyymisti. Kunnioitetaan kuitenkin muita kirjoittajia sekä heidän mielipiteitään ja vältetään nimittelyä, haukkumista tai muita epäasiallisuuksia. Ollaan siis ihmisiksi niin täällä kuin liikenteessäkin. Ylläpito poistaa asiattomat viestit ilman erillistä ilmoitusta.