19.10.2020 | Muu liikenne
Kysymys: 

Ajan yhdistelmäajoneuvoa tai pitkäakselista ajoneuvoa. Kun käännyn risteyksessä vasempaan, johon on kaksi samaan suuntaan menevää ajokaistaa. Voinko jäädä jo risteävällä kadulla oikean puoleiselle ajokaistalle vai pitääkö mennä keskiviivan tai jakajan viereen, josta sitten haen oikean puoleisen ajokaistan?

Vastaus: 

1.6.2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki toi kääntymissääntöön muutosta. Jos ajoradalla, jonne ollaan kääntymässä, on samaan ajosuuntaan useampia ajokaistoja, saa uuden lain mukaan kääntyä omaan käyttötarkoitukseen sopivimmalle kaistalle, muu liikenne huomioon ottaen. Tuo muun liikenteen huomioon ottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pääsäännöstä poikkeavalla tavalla kääntyvä on vastuussa turvallisesta kääntymisestä suhteessa muuhun liikenteeseen.
TLL 22§ Kääntyminen
Kääntyvällä ajoneuvolla ei saa aiheuttaa vaaraa eikä tarpeetonta estettä muille samaan suuntaan kulkeville.
Risteyksessä on ajoneuvolla oikealle käännyttäessä ohjattava mahdollisimman lähelle risteävän ajoradan oikeaa reunaa. Risteyksessä on ajoneuvolla vasemmalle käännyttäessä ohjattava niin, että ajoneuvo jättää risteyksen välittömästi risteävän ajoradan keskiviivan tai, jos keskiviivaa ei ole, keskilinjan oikealla puolella tai yksisuuntaisen ajoradan vasemmalla reunalla.
Jos risteävällä ajoradalla on ajosuunnassa kaksi tai useampia ajokaistoja, saa ajoneuvolla poistua risteyksestä sopivinta ajokaistaa käyttäen muu liikenne huomioon ottaen.