Tiedote
Autoilu
Valtakunnallinen

”Älypuhelin on merkittävä osa ihmisten arkea. Jatkuvaa tarvetta kurkata puhelinta voi verrata riippuvuuteen. Koskaan ei tiedä, milloin puhelimessa odottaa mielihyvää tuottava viesti, sosiaalisen median päivitys tai koukuttava uutisotsikko. Koska tavoitettavissa pitää olla jatkuvasti, kiusaus kurkkia kännykkää myös ajon aikana on monelle liian suuri”, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen kertoo.

Peräti neljäsosa Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista uskoo, että suurin osa kuljettajista pystyy ajamaan ja käyttämään puhelinta samanaikaisesti. Aivot kuitenkin pystyvät keskittymään tietoisesti vain yhteen tehtävään kerrallaan.

”Asioiden samanaikaisessa tekemisessä on itse asiassa kyse keskittymisen nopeasta siirrosta asioiden välillä. Kun kahta asiaa yrittää tehdä samaan aikaan, toinen kärsii väistämättä. Jos kuljettajan huomio on puhelimessa, jää turvallinen ajaminen toiselle sijalle”, Valtonen selventää.

Kuljettajan kännykän käyttö kismittää

Monet kuitenkin tiedostavat älypuhelimen ajonaikaisen käytön aiheuttamat ongelmat. Useampi kuin neljä viidestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta pitää viestittelyä ratin takaa vakavana rikkomuksena. Puhelimeen puhumisen ilman hands free -laitetta tuomitsee puolet.
Joka neljäs haluaisi pyytää puhelinta käyttävää kuljettajaa keskittymään ajamiseen.

”Oma lähipiiri on yksi tärkeimmistä turvallisen käyttäytymisen tukijoista. Jos kyydissä on matkustajia, kartturin paikalla tai takapenkillä istuva voi tarjoutua kuljettajan kännykkäsihteeriksi ajon ajaksi. Yksin matkaava voi puolestaan toivottaa paussin kännykästä tervetulleeksi. Liikennettä tulisi ajatella kännykkävapaana alueena, jossa on lupa keskittyä vain ajamiseen”, Valtonen kertoo.

Tarkkaamattomuudella tarkoitetaan sitä, että kuljettajan huomio on jossain muussa kuin ajamisessa: katse on poissa liikenteestä, käsi irti auton hallintalaitteista tai keskittyminen jossain muualla kuin ajotilanteessa. Vaikka kännykän käyttö ei ole ainoa kuljettajan tarkkaamattomuutta aiheuttava asia, etenkin kosketusnäytöllisen älypuhelimen toiminnallisuus ja käyttö vaativat enemmän huomiota.

Tarkkaamattomuus esillä SuomiAreenassa ja Twitterissä

Liikenneturvan kolmivuotinen kampanja Kun ajat, aja muistuttaa kuljettajia siitä, että ajon aikana on syytä keskittyä ajamiseen. Osana kampanjaa järjestetään tarkkaamattomuusteemainen Twitter-chat. Keskustelu käydään Twitterissä tiistaina 14.7. klo 14.45–15.30. Löydät kaikille avoimen keskustelun Twitteristä tunnisteella #liikennechat.

Ennen Twitter-chatia liikenneturvallisuudesta keskustellaan livenä SuomiAreena-tapahtumassa Porissa. Kirsi Alm-Siiran juontamassa keskustelussa tieliikenteen turvallisuustilanteesta puhumassa ovat liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, kansanedustaja Jyrki Kasvi, tuleva poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen. Keskustelu alkaa BePopissa tiistaina 14.7. klo 14.

Lisätietoja:

tutkimuspäällikkö Juha Valtonen, Liikenneturva, 040 727 7776
toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva, 040 197 9140

*Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy toukokuussa 2015 internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan kyselyssä haastateltiin 1005 henkilöä, joista autoilijoita oli 794 eli 79 prosenttia.

Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen ja liikennekulttuuriin. Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 58 jäsenyhteisöä. Toiminta ulottuu koko maahan 12 toimipisteen kautta.

Tagit: 
tarkkaamattomuus, KunAjatAja, kännykkä