Kalle Parkkari
Liikenneturva, Helsinki 2000
Liikenneturvan tutkimusmonisteita, ISSN 0785-9244; 87/2000, 23 s.
TIIVISTELMÄ
Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti vuonna 1992 liikennekäyttäytymisen systemaattisen seurannan Suomessa. Liikenneturvallisuustyön seurannan tehostamiseksi perustetun järjestelmän ylläpitäjä on Liikenneturva. Tietoja kerätään tienkäyttäjien käyttäytymisestä vuosittain samoina aikoina, samoissa paikoissa liikenteen automaattisilla laskentalaitteilla ja tienvarsimittauksina. Tässä raportissa esitellään vuoden 1999 mittaustulokset ja verrataan niitä aikaisempien vuosien mittauksiin.
Autoilijoiden liikennekäyttäytymisessä oli havaittavissa vuonna 1999 myönteisiä muutoksia. Autojen keskinopeudet laskivat hieman sekä 80 km/h että 100 km/h rajoitusalueilla. Yli 10 km/h rajoituksen ylittäneiden osuus väheni myös molemmilla rajoitusalueilla. Rattijuoppojen osuus koko maan liikennevirrasta laski 0,16 prosenttiin. Törkeiden rattijuoppojen osuus pysyi viime vuoden tasolla Uudellamaalla tehtyjen mittausten mukaan.
Autoilijat lisäsivät ajovalojen päiväaikaista käyttöä taajamissa 90 prosentista vuonna 1998 92 prosenttiin vuonna 1999. Tähän vaikuttaa osaltaan 1.6.1997 voimaan tullut lainmuutos, joka velvoittaa käyttämään ajovaloja päiväaikaan myös taajamissa. Ajovalojen käyttö taajamien ulkopuolella pysyi ennallaan 96 prosentissa. Turvavyön ja suuntamerkin käyttö pysyivät lähes ennallaan. Henkilöautojen etuistuimilla turvavöiden käyttö muuttui taajamien ulkopuolella 93 prosentista 92 prosenttiin ja taajamissa 84 prosentista 85 prosenttiin. Takaistuinten turvavyön käyttö muuttui 72 prosentista 73 prosenttiin. Suuntamerkin käyttö muuttui 62 prosentista 63 prosenttiin.
Polkupyöräilijöiden kypärän käyttö väheni 23 prosentista 21 prosenttiin vuonna 1999.
Jalankulkijoiden liikennekäyttäytymisessä oli nähtävissä muutosta parempaan suuntaan. Heijastimen käyttö valaisemattomissa ympäristöissä lisääntyi 42 prosenttiin vuonna 1999. Valaistuissa taajamaympäristöissä heijastimen käyttö lisääntyi neljä prosenttiyksikköä 30 prosenttiin. Vihreää valoa odottaneiden jalankulkijoiden osuus muuttui 81 prosentista 82 prosenttiin.
Liikennesuorite on kasvanut 1990-luvun loppupuolella. Arvioitaessa liikennekäyttäytymisen muutosten yhteyttä turvallisuuskehitykseen on huomioitava liikennesuoritteen kasvu.
Avainsanat (asiasanat)
liikennekäyttäytyminen, ajonopeudet, aikavälit, liikennejuopumus, turvavyöt, ajovalot, suuntamerkki, liikennevalot, pyöräilykypärä, heijastimet.


