keskiviikko 23. toukokuuta
Muuta tekstin kokoa

KYSELY LUKIO- JA AMMATTIOPPILAITOSIKÄISILLE NUORILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN KEINOISTA PARANTAA NUORTEN KULJETTAJIEN LIIKENNETURVALLISUUTTA

Matti Heinonen

Liikenneturva, Helsinki 1998
Liikenneturvan tutkimusmonisteita, ISSN 0785-9244; 82/1998, 22 s.

TIIVISTELMÄ

Nuoret vasta ajokorttinsa hankkineet 18 - 20 -vuotiaat auton kuljettajat ovat olleet henkilövahinkojen osalta jatkuvasti korkein riskiryhmä suhteessa väestöosuuteen. Myös liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta on suunnitelmassaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Sen vuoksi nuorten kuljettajien heikon turvallisuuden kohentamiseksi Liikenneturvassa on pohdittava ja kokeiltava uusia keinoja. Eräs keino on vaikuttaminen perheisiin.

Syksyllä 1997 lähetettiin kysely ajokortti-ikäisille nuorille ja erikseen heidän vanhemmilleen. Nuoria vastasi kyselyyn 560, kolmesta ammattioppilaitoksesta ja neljästä lukiosta. Kyselytekniikan vuoksi (lomakkeet kerättiin luokittain) kaikki nuoret vastasivat. Heidän vanhemmistaan lomakkeen palautti 253 eli 45 % vanhemmista vastasi kyselyyn.

Nuorista vajaa 40 % keskustelee vähintäin viikoittain liikenneasioista vanhempiensa kanssa. Eniten keskustellaan sekä vanhempien että nuorten mielestä pimeällä ja liukkaalla ajamisesta. Turvalaitteiden käyttö, ylinopeudet ja kilpaileminen liikenteessä ovat myös olleet usein keskustelunaiheina. Keskustelun sävy oli sekä nuorten että vanhempien mielestä myönteistä ja rakentavaa.

Runsas puolet nuorista piti hyvänä tai kokeilemisen arvoisena ideana sitä, että vanhemmat ja nuori tekevät yhteisen sopimuksen nopeusrajoitusten noudattamisesta ja turvavöiden käytöstä. Vanhemmista puolet piti tätä sopimusta hyvänä ideana ja kolmannes kokeilemisen arvoisena ideana. Sen sijaan siihen, että vanhemmat ja nuori tekisivät yhteisen sopimuksen, missä, mihin aikaan ja kenen kanssa nuori autolla ajaa, nuoret suhtautuivat hyvin vastahakoisesti.

Eniten nuoret sekä heidän vanhempansa kannattivat eri kuljettajaopetusvaihtoehdoista kodin ja autokoulun yhteisopetusta. Noin kolmasosa nuorista ja vanhemmista valitsi perinteisen autokouluopetuksen. Pelkkää yksityisopetusta kannatti vain vähäinen osa vastaajista. Autokouluopetusta kannatettiin sen tehokkuuden takia. Yksityisopetusta taas puollettiin sen halpuuden vuoksi. Yhteisopetusmallia kannatettiin taas sekä halpuuden ja ajoharjoittelun runsauden vuoksi. Noin puolet nuorista ja vanhemmista suhtautui myönteisesti asteittaiseen ajokorttisysteemiin, jossa voi saada ajokokelaskortin jo 16-vuotiaana.