keskiviikko 23. toukokuuta
Muuta tekstin kokoa

PIDÄ PELIVARAA - ALUEELLISEN KOULUTUSKOKEILUN TULOKSET, MASSAKOULUTUS


Erkki Lähdeniemi

Liikenneturva, Helsinki 1996
Liikenneturvan tutkimuksia, ISSN 0782-2421; 114/1996

TIIVISTELMÄ

Kokeilun tarkoituksena oli selvittää, voidaanko suoramarkkinoinnin keinoin jatkokouluttaa kuljettajia ja vaikuttaako jatkokoulutus ja sitä tukeva tiedotus liikenteen ilmapiiriin ja liikennekäyttäytymiseen. Kokeilua varten Liikenneturva valmisti "Pidä pelivaraa" -nimisen ennakoivan ajamisen oppaan, joka lähetettiin kaikille henkilö- ja pakettiauton haltijoille (50 000) kymmenessä Etelä-Hämeen kunnassa.

Kohdealueella tehdyt haastattelut osoittivat, että oppaan jakelumenetelmä oli toimiva ja enemmistö piti opasta hyvänä. Sisällöstä ja ohjeista muistettiin parhaiten turvallisuusväliin liittyvät asiat. Kolmasosa oppaaseen tutustuneista arveli sen vaikuttavan myös omaan ajamiseen.

Viestintäkokeilun jälkeen liikenteen ilmapiiri parani kohdealueella tilastollisesti merkitsevästi. Muutos myönteisempään suuntaan tapahtui sekä miehillä että naisilla. Myönteisistä piirteistä eniten lisääntyivät harkitsevuus ohituksissa, kohteliaisuus ja joustavuus sekä turvallisuudesta huolehtiminen.

Onnettomuus- ja vahinkokehityksessä ei havaittu satunnaisvaihtelusta poikkeavaa muutosta. Käyttäytymismuutoksia, jotka olisivat näkyneet ajoneuvojen välimatkoissa tai suuntavilkun käytössä, ei mittauksissa todettu. Se nsijaan kokeilualueen keskinopeudet alenivat lyhyeksi ajaksi heti oppaan jakamisen jälkeen.