keskiviikko 17. maaliskuuta
Muuta tekstin kokoa
Tutkimus
 

TUTKIMUS

Liikenneturvan tutkimus palvelee ensisijaisesti Liikenneturvan omaa toimintaa
tuottamalla tietoa tieliikenteen turvallisuuden tilasta, kehityksestä ja taustatekijöistä.
Suomenkieliset tutkimukset, tutkimusmonisteet ja erillisselvitykset löytyvä joko
kokonaisina tai referoituina tältä sivulta.

Kerran vuodessa mitataan liikenteen ilmapiiriä haastattelemalla tienkäyttäjiä eri
puolella Suomea. Myös tienkäyttäjien käyttäytymistä seurataan vuosittain. Tarkkailun
kohteina ovat mm. turvavyön käyttö, ajonopeudet, punaista päin ajaminen ja
 -käveleminen sekä pyöräilykypärän käyttö. Seurantatietojen avulla täydennetään
onnettomuustilastojen antamaa kuvaa liikenteen turvallisuuden kehityksestä sekä
arvioidaan toteutettujen liikenneturvallisuustoimenpiteiden vaikutuksia.

Seurantajärjestelmän tietoja kerätään yhteistyössä liikenneturvallisuusalalla toimivan
eri tahojen kanssa: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneturva, Helsingin yliopisto,
Kansanterveyslaitos, Sisäasiainministeriö ja Tiehallinto.

 


Tutkimukset
Tieteellisin menetelmin ongelman ratkaisemiseen keskittyviä julkaisuja
 

Tutkimusmonisteet Käytännön liikenneturvallisuustyöhön liittyviä selvityksiä
 

Erillisselvitykset Pienimuotoisia erilaisiin kysymyksiin keskittyviä yhteenvetoja
 

Reports 
tutkimuksia englanniksi