IÄKÄS AUTOILIJA
Liikenteen uhrina 2000-luvulla kuolleista yli 65-vuotiaista oli henkilöauton kuljettajia ja matkustajia 45 %, kun kaikista liikenteen uhreista henkilöautossa menehtyi 60 %.
-
Onnettomuuksien yleisimpänä syynä ikääntyneillä kuljettajilla on vaikeus seurata muuta liikennettä. Vakavimmat onnettomuudet sattuvatkin risteyksissä. Vasemmalle kääntyminen on erityisen hankalaa, sillä kuljettajan on tarkkailtava kaikista suunnista tulevaa liikennettä. Myös lähestyvän auton nopeuden arvioiminen on vaikeaa.
-
Turvavyötä käyttävällä kuljettajalla ja matkustajalla on paremmat mahdollisuudet selviytyä onnettomuudesta kuin vyötä käyttämättömällä. Erityisesti tämä koskee iäkkäitä, jotka haurautensa takia vammautuvat herkemmin kuin nuoremmat. Turvatyyny ei korvaa turvavyötä vaan täydentää sen antamaa suojaa.
-
Monet iäkkäät autoilijat ovat tietoisia iän tuomista muutoksista ja ajavat siksi varovaisesti. Heillä on usein mahdollisuus lähteä matkaan silloin, kun keli on parhaimmillaan, ja karttaa pimeässä, sateessa ja liukkaalla ajamista. He välttävät ruuhkia ja käyttävät reittejä, joilla voivat noudattaa itselleen sopivaa ajotapaa.
- Liikennesääntöjä ja muita autolla ajamiseen liittyviä ohjeita kannattaa aika ajoin kerrata, koska nekin muuttuvat. Ajovalmiuksia voi ajamisen lisäksi ylläpitää turvallisen ajon kursseilla. Liikenneturva on räätälöinyt erityisesti iäkkäitä kuljettajia varten Ikäautoilijan kuntokurssin, jonka toteuttamisesta vastaavat perehdytetyt kouluttajat eri puolilla maata. Lisäksi on saatavilla itseopiskeluaineistoa. Kaikkien kuljettajien jatkokoulutukseen tarkoitetut Ennakoivan ajon kurssi ja Pelivarakurssi soveltuvat myös iäkkäille kuljettajille.
Katso myös nämä
Ikäkuljettajan itsearviointitesti
Liikenneympäriston vaaranpaikkakartoitus iäkkäillä
Liikenneturvan teesit iäkkäiden liikkuvuuden ja turvallisuuden takaamiseksi
Iäkkäät kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmissa
Yleisesittely iäkkäistä kuljettajista (pdf)
Autoilu ikääntyvässä yhteiskunnassa, LT/1999
Liikkumistarpeet ja turvallisuus ikääntyvässä yhteiskunnassa, OECD/2001


