torstai 9. syyskuuta
Muuta tekstin kokoa
Uutispöytä
05.02.2010

Liikenneturvalta uusi koulutus motoristeille


Liikenneturvan uusi koulutus ohjaa motoristeja pohtimaan omaa ajamistaan ja sen mahdollisia riskejä onnettomuusesimerkkien avulla. Koulutusmalli on suunniteltu auttamaan yhä kasvavaa motoristien joukkoa välttämään liikenneriskejä.


- Onnettomuustapaukset kertovat meille paljon siitä, mistä motoristien liikennekuolemat tyypillisesti johtuvat, toteaa Liikenneturvan koulutuspäällikkö Antero Lammi.

Koulutusmallin taustatyönä on seikkaperäisesti käyty läpi tutkijalautakuntien raportit kuolemaan johtaneista onnettomuuksista kolmen vuoden ajalta 2000-luvulla. Työssä havaittiin, että onnettomuudet olivat usein seurauksia kuljettajien tietoisista tai tiedostamattomista riskeistä ja kuljettajan ajotavasta.

Turvallisuus omissa käsissä

Iso osa tutkituista motoristien kuolemaan johtaneista onnettomuuksista oli yksittäisonnettomuuksia. Lisäksi kuljettajan oma käyttäytyminen oli lisännyt onnettomuusriskiä ja ainakin osittain aiheuttanut sen, että onnettomuuteen ajauduttiin kahdeksassa tapauksessa kymmenestä.

Tutkittu onnettomuusaineisto osoittikin, että motoristien ns. aidot vahingot olivat tutkituissa kuolonkolareissa harvinaisempia kuin mitä oletettiin.

- Motoristit ovat silti yhä taipuvaisia kohtalonuskoon. Ikään kuin hyväksytään, että moottoripyörä on liikkumistavaltaan riskialttiimpi ja että vahinkoja sattuu. Kuljettaja voi kuitenkin vaikuttaa omaan toimintaansa ja sen kautta myös muuhun liikenteeseen ja suurempiin kokonaisuuksiin. Turvallisuus on pitkälti omissa käsissä, Lammi huomauttaa.

Miten koulutus toimii?

- Turvallinen ja nautinnollinen moottoripyöräily ei perustu ainoastaan pyörän ja liikennetilanteiden hallintaan. Motoristin tulee hallita myös koko ajotehtävä ja itsensä. Siksi uudella koulutusmallilla halutaan mennä konkreettisia liikennetilanteita pidemmälle, koulutuspäällikkö Lammi pohtii.

Vastauksia ei tarjota valmiina. Sen sijaan koulutukseen osallistuvat kuljettajat pohtivat itse, millaisia valintoja kuljettaja olisi voinut tehdä onnettomuuden välttämiseksi. Ratkaisut sijoitetaan kolmeen eri vaiheeseen: valintoihin jotka tehdään kauan ennen ajoon lähtöä, valintoihin juuri ennen ajoon lähtöä ja sen aikana sekä toimintaan itse vaaratilanteessa juuri ennen törmäystä.

- On oleellista ymmärtää, kuinka pitkästä ajasta ja valintojen ketjusta onnettomuuksien välttämisessä on kyse, Lammi toteaa.

Laajempi aikaväli auttaa kiinnittämään entistä enemmän huomiota ajamisen kokonaisuuteen, omaan elämäntapaan ja harrastukseen liittyviin valintoihin sekä ennen ajoon lähtöä tehtäviin valintoihin. Kuljettaja tekee suuren osan ajamisen turvallisuuteen liittyvistä ratkaisuista ajotilanteen ulkopuolella.

Uusi koulutus täydentää jo olemassa olevaa moottoripyöräkerhojen koulutustarjontaa. Se on syntynyt moottoripyöräkerhojen omasta aloitteesta. Koulutusmalli leviää motoristeille moottoripyöräkerhojen kautta kevään aikana.

 INFO:

Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuskehitys on ollut 2000-luvulla heikko. Moottoripyörien määrä on kasvanut voimakkaasti. Pyöriä rekisteröitiin vuonna 2008 kaksikertainen määrä vuoteen 2000 verrattuna. Myös onnettomuuksissa loukkaantuneiden ja erityisesti kuolemantapauksien määrät ovat lisääntyneet. Vuonna 2009 ennakkotietojen mukaan liikenteessä menehtyi 27 motoristia. 
 

Lisätietoa:

koulutuspäällikkö Antero Lammi, p. 0207 282 346
kouluttaja Toni Vuoristo, p. 0207 282 349

Uuden koulutusmallin esittely