Mopoilu turvallisemmaksi
Mopoilijoille vuosittain sattuneet loukkaantumiset ovat lisääntyneet reilusta 300 vajaaseen 800 viimeisen viiden vuoden aikana. Etenkin nuorille 15 - 17-vuotiaille sattuu onnettomuuksia mopoillessa. Vuoden 2006 ennakkotietojen mukaan 15-vuotiaille mopoilijoille sattui enemmän henkilövahinkoja kuin 18-vuotiaille autoilijoille. Liikenneturvan vuoden 2007 mopokampanjan kohderyhmänä ovat nuorten mopoilijoiden lisäksi vanhemmat, opettajat ja mopokauppiaat.
Kohderyhmillä omat tavoitteensa
Liikenneturvan kampanjassa mopoilijoita opastetaan tunnistamaan vaaratilanteita ja ottamaan muut tielläliikkujat huomioon. Vanhempien toivotaan kiinnittävän huomiota siihen, ettei nuori hyppää mopon selkään ennen kuin hänellä on siihen ikää, eikä ajele viritetyllä mopolla. Vanhemmat voivat parantaa perheen mopoilijan turvallisuutta myös hankkimalla tälle koulutusta ennen mopoilun aloittamista. Opettajat ovat vanhempien lailla tärkeä kohderyhmä mopokampanjassa. Heille tarjotaan tukea ja aineistoa mopoiluasian käsittelyyn oppitunneilla.
Kampanja pyrkii herättelemään myös mopokauppiaiden vastuuta nuorten turvallisuudesta. Kauppiaita ohjeistetaan painottamaan turvallisen mopon ja hyvän huollon tärkeyttä.
Kampanjassa on tuotettu uutta aineistoa
Uusi Pidä pelivaraa - mopoilijan opas kannustaa mopoilijoita opiskelemaan ennakoivaa ajattelutapaa ja sääntöjä ennen liikenteeseen lähtemistä. Oppaaseen on otettu mukaan aiempaa enemmän sääntöasioita kuten risteysajoa. Opas soveltuu nuorten itseopiskeluun.
Juuri valmistunut Minä ja mopo -filmi on tarkoitettu opettajille opetuksen tueksi ja keskustelun herättämiseksi. Filmissä nuoret kertovat omista mopoilukokemuksistaan.
Kampanjan verkkosivut www.mopokaytos.fi haastavat moponuoria miettimään mopokäytöstään. Sivuilta löytyy myös vanhemmille suunnattu osio, josta saa lisätietoa mopon hankinnasta ja mopoiluun liittyvistä ongelmista.
Lisätietoa
Liikenneturvan mopokampanja 2007
Sivulta löytyy lisäksi näyte Minä ja mopo -DVD:stä.