Päiväkodeilla tärkeä rooli lasten liikennekasvatuksessa
Liikenne on osa arkea ja liikennekasvatukselle löytyy runsaasti luontevia kytköksiä jokapäiväisistä ja arkisista tilanteista. Lasten opastaminen päivittäisten liikkumistilanteiden yhteydessä on liikennekasvatusta parhaimmillaan. Liikenneteemaa voi yhdistellä monin tavoin myös toimintatuokioihin ja leikkeihin.Liikennekasvatusta pienestä pitäen
Liikenteessä kulkeminen opitaan asteittain. Liikennekasvatus kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain. Päiväkotien, perhepäivähoidon, kerhojen jne. antama liikennekasvatus on tärkeä tuki vanhempien antamalle liikennekasvatukselle.Säännökset lasten kuljettamisesta autossa tiukentuivat
Toukokuun alussa turvavöiden ja -istuimien käyttöön tuli muutoksia uuden direktiivin ja asetuksen myötä. Turvavöiden käyttöpakko koskee nyt kaikkia ajoneuvoja. Tämä tarkoittaa sitä, että turvavöitä on käytettävä myös busseissa ja kuorma-autoissa kaikilla istumapaikoilla, joihin vyö on asennettu. Myös säännökset lasten kuljettamisesta tiukentuivat. Uutta aineistoa lasten kuljettamisesta autossa voi tilata Liikenneturvasta.Aineistoa liikenneaiheen käsittelyn tueksi
Liikenneturvan Internet-sivuilta löytyy aineistoa ja toimintaideoita lasten liikennekasvatuksen tueksi sekä lasten omat liikennesivut www.turvapupu.net.
Uudet koulu- ja päivähoitokuljetusten säännökset lisäävät lasten turvallisuutta
Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella on uudistettu koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormitusta ja turvallisuusjärjestelyjä koskevia määräyksiä. Uusi asetus koskee tilausliikennettä, jonka järjestää kunta, kuntayhtymä, koulu tai laitos ja se astui voimaan 1.8.2006. Linja-autojen ylikuormaoikeuden poistumisen, henkilöauton tavaratilassa olevan lisäistuimen käyttökiellon ja alkolukkoa koskevan määräyksen odotetaan parantavan koulu- ja päivähoitokuljetusten turvallisuutta.