Ikäkuljettajien määrä jyrkässä kasvussa - mitä Liikenneturva ja AKE tekevät
Senioriautoilijoiden määrä Suomessa kasvaa ennakoitua huomattavasti jyrkemmin jo vuoteen 2010 mennessä. Kun ensimmäinen suuri ikäluokka tulee 70 vuoden ikään vuonna 2015, arvioidaan yli 70-vuotiaita kuljettajia olevan tuplasti enemmän kuin nyt.
Arvio ikäkuljettajien määrästä
| 2006 | 2010 | 2015 |
| 220 000 | 300 000 | 400 000 |
Liikenneturva ja Ajoneuvohallintokeskus tarjoavat iäkkäille apua liikenneriskien hallintaan. Maaliskuun puolivälistä alkaen ajokortilliset 70-vuotiaat saavat AKEn ajo-oikeuden päättymisestä muistuttavan kirjeen mukana oppaan, joka auttaa heitä itse tekemään arvion liikenteessä selviytymisestään. Ensimmäisenä vuonna oppaita jaetaan noin 50 000 kappaletta. Määrä kasvaa vuosittain, kun ajokorttinsa uusivien määrä ikäluokassa kasvaa.
Iäkäs voi itse arvioida ajokykyään
Kuljettajan on ikään katsomatta hyvä tuntea ajamisensa hyvät ja huonot puolet. Liikenneturvan tekemä Ikäkuljettajan itsearviointi-opas auttaa tekemään katsauksen omaan ajokykyyn ja helpottaa mahdollisten ongelmien tunnistamisessa. Oppaasta saa myös ohjeita turvalliseen autoiluun.
Ikäkuljettajan itsearviointiaineistossa on otettu huomioon iäkkäille tyypilliset ongelmat. Kysymysten avulla kuljettaja voi arvioida omaa selviytymistään erilaisissa tilanteissa. Hän joutuu punnitsemaan risteysajon ja kaistanvaihdon sujumista, sairauksien aiheuttamaa riskiä, näkökyvyn riittävyyttä sekä mahdollisten lihas- ja nivelvaivojen vaikutusta ajamiseen. Aineiston lopussa esitetään kysymyksiä, joiden avulla päästään testaamaan, tarvitaanko tarkempia tutkimuksia. Kuljettajan on syytä mennä lääkärin tutkimuksiin tai annettava liikenneopettajan arvioida ajamista, jos testin vastaukset viittaavat vakaviin ongelmiin.
Kirje kertoo, miten ajo-oikeuttaan voi jatkaa
Varsinainen ajokortti on voimassa kunnes henkilö täyttää 70 vuotta. AKE lähettää muistutuskirjeen hyvissä ajoin ennen ajokortin vanhentumista. Jotta iäkkään henkilön ajo-oikeus jatkuisi, pitää hänen toimittaa poliisille lääkärinlausunto sekä luotettava selvitys ajotaitonsa säilymisestä. Poliisi uudistaa ajokortin hakemuksesta, enintään kuitenkin viideksi vuodeksi kerrallaan
Syksystä 2004 lähtien lääkäreillä on ollut velvollisuus ilmoittaa poliisille, kun kuljettajan terveydentila on muuttunut pysyvästi niin, ettei hän enää täytä ajoluvan terveysvaatimuksia ja tästä syystä vaarantaa olennaisesti liikenneturvallisuutta.
Vuoden 2006 lopussa ajokortin haltijoista 6,5 prosenttia oli yli 70-vuotiaita. Naiset luopuvat iäkkäinä ajo-oikeudestaan selvästi miehiä herkemmin.