2012
Rattijuopumus tulee kalliiksi


Liikennevahinkoon syyllistynyt rattijuoppo on  taloudellisessa vastuussa sekä itselleen, matkustajille että muille ulkopuolisille aiheutuneista vahingoista. Hän voi menettää oikeutensa myös liikenne- ja autovakuutuskorvauksiin. Törkeissä rattijuopumustapauksissa myös matkustaja menettää vakuutus-
etunsa.

Onnettomuudet

Rattijuoppo on mukana lähes joka neljännessä liikennekuolemassa. Onnettomuuksissa kuolee yleensä rattijuoppo itse tai hänen matkustajansa. Keskimäärin joka kymmenes kaikista rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleista on sivullisia.

Vuonna 2008 rattijuoppoonnettomuuk-sissa kuoli 96 ja loukkaantui 957 henkeä. Kaikista liikenneonnettomuuksissa

kuolleista rattijuopumusonnetto-
muuksissa kuolleiden osuus oli 28 %
ja loukkaan-tuneiden osuus 11 %. 
Noin 70 prosenttia tapauksista oli
törkeitä rattijuopumuksia. Rattijuo-
pumuksesta kiinnijääneistä noin puolella
oli alkoholia veressä yli 1,5 promillea.


Yli 90 prosenttia kiinnijääneistä ratti-
juopoista on miehiä, joskin naisten
osuus on viime vuosina kasvanut.
Miehistä valtaosa on 25-45 -vuotiaita.
Yhä useampi rattijuoppo on uusija ja
ajaa ilman ajokorttia ajokiellon takia.

Suuri osa rattijuopumusonnettomuuk-
sista sattuu viikonloppuisin kesällä ja alkusyksystä. Tavallisimmin kyseessä
on ulosajo tai kohtaamisonnettomuus.
Seuraukset ovat keskimääräistä vaka-
vammat mm. siksi, että rattijuoppo ei
useinkaan käytä turvavyötä.




 Muut tietolehdet Tulosta pdf
 
Alkoholin palaminen 
 
Nainen 60 kg
Maksa polttaa 6 g alkoholia tunnissa
Annoksia

Veren alkoholipitoisuus o/oo

2 0.3 0 0 0 0
4 0.9 0.5 0.1 0 0
6 1.6 1.1 0.7 0.2 0
8 2.2 1.8 1.3 0.8 0.2
10 2.9 2.4 2.0 1.5 0.9
Palamisaika tunteina 2-3 5-6 8-9 12 16

<< Takaisin 

www.liikenneturva.mobi


Mies 80 kg
Maksa polttaa 8 g alkoholia tunnissa

Annoksia

Veren alkoholipitoisuus o/oo

2 0.1 0 0 0 0
4 0.5 0.1 0 0 0
6 1.0 0.5 0.2 0 0
8 1.4 1.0 0.6 0.1 0
10 1.8 1.4 1.0 0.6 0
Palamisaika tunteina 2-3 5-6 8-9 12 16


                                                       

Alkolukko

Jalankulkijan heijastin

Pyöräilykypärä

Moottoripyöräilijän ja mopoilijan kypärä

Navigaattori

Rattijuopumus

Rullaluistelu

Pitoa jalankulkuun

Talvipyöräily

Väsymys ja liikenne

Tasoristeys

Liikenneturva
http://www.liikenneturva.fi