2009
Rattijuopumus tulee kalliiksi

Liikennevahinkoon syyllistynyt rattijuoppo on itse taloudellisessa vastuussa sekä itselleen, matkustajille että muille ulkopuolisille aiheutuneista vahingoista. Hän voi menettää oikeutensa myös liikenne- ja autovakuutuskorvauksiin. Törkeissä rattijuopumustapauksissa myös matkustaja menettää vakuutus-
etunsa.

Onnettomuudet

Rattijuoppo on mukana lähes joka neljännessä liikennekuolemassa. Onnettomuuksissa kuolee yleensä rattijuoppo itse tai hänen matkustajansa. Keskimäärin joka kymmenes kaikista rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleista on sivullisia. Vuonna 2004 rattijuoppo-onnettomuuksissa kuoli 84 ja loukkaantui 1216 henkeä. Kaikista liikennekuolemista rattijuoppojen osuus oli 20 % ja loukkaantuneiden osuus 17 %.

Lähes 60 prosenttia tapauksista oli törkeitä rattijuopumuksia, ja ratti-
juopumuksesta kiinnijääneistä 47 prosentilla oli alkoholia veressä yli 1,5 prosenttia.

 Yli 90 prosenttia kiinnijääneistä rattijuopoista on miehiä, joskin naisten osuus on viime vuosina kasvanut. Miehistä valtaosa on 25-45 vuotiaita. Yhä useampi rattijuoppo on uusija ja ajaa ilman ajokorttia ajokiellon takia.

Suuri osa rattijuopumusonnetto-
muuksista sattuu viikonloppuisin kesällä ja alkusyksystä. Tavallisimmin kyseessä on ulosajo tai kohtaamisonnettomuus. Seuraukset ovat keskimääräistä vakavammat mm. siksi, että rattijuoppo ei useinkaan käytä turvavyötä.








Alkoholin palaminen
 
 
Nainen 60 kg
Maksa polttaa 6 g alkoholia tunnissa
Annoksia

Veren alkoholipitoisuus o/oo

2 0.3 0 0 0 0
4 0.9 0.5 0.1 0 0
6 1.6 1.1 0.7 0.2 0
8 2.2 1.8 1.3 0.8 0.2
10 2.9 2.4 2.0 1.5 0.9
Palamisaika tunteina 2-3 5-6 8-9 12 16





Mies 80 kg
Maksa polttaa 8 g alkoholia tunnissa

Annoksia

Veren alkoholipitoisuus o/oo

2 0.1 0 0 0 0
4 0.5 0.1 0 0 0
6 1.0 0.5 0.2 0 0
8 1.4 1.0 0.6 0.1 0
10 1.8 1.4 1.0 0.6 0
Palamisaika tunteina 2-3 5-6 8-9 12 16


<< Takaisin

Jalankulkijan heijastin

Pyöräilykypärä

Moottoripyöräilijän ja mopoilijan kypärä

Rattijuopumus

Rullaluistelu

Pitoa jalankulkuun

Väsymys ja liikenne

Tasoristeys


Ruskeat tietolehdet 
Keltaiset  tietolehdet
Vihreät  tietolehdet

Liikenneturva
http://www.liikenneturva.fi