|
Särmänä liikenteessä: Kampanjasta koulutusmalliksi
Liikenneturva, Puolustusvoimat ja Sotilaskotiliitto toteuttivat vuosina 2009 ja 2010 Särmänä liikenteessä -kampanjan vuoden molemmille varusmiessaapumiserille. Vuonna 2011 kampanjasta tuli koulutusmalli ja se on osa puolustusvoimien koulutustoimintaa. Vuoden 2012 erityisteemana on turvavyön käyttö linja-autossa.
Koulutusmallin avoitteena on herättää keskustelua varusmiesten omaan liikkumiseen liittyvistä riskeistä ja niiden välttämisestä. Samalla vahvistetaan turvallisia toimintamalleja.
Kohderyhmänä ovat kaikki varusmiespalveluksen suorittavat sekä heidän omaisensa ja lähipiirinsä. Puolustusvoimien kautta tavoitetaan merkittävä osa nuorista miehistä. Tilastojen mukaan juuri heidän ikäluokkansa kuuluu liikenteen riskiryhmään.
Sisältö
Koulutusmalli jakautuu kolmeen osaan: multimediesitykseen, ryhmäkeskusteluihin ja kampanjointiin sotilaskodeissa.
Multimediaesitys
Esityksen tavoitteena on saada nuoret pohtimaan, miten vakavia seurauksia voi pienilläkin virheratkaisuilla olla ja miten he voivat omilla valinnoillaan välttää liikenneonnettomuuksiin joutumista.
Esityksessä korostetaan konkreettisia selviytymiskeinoja:
- turvavyön käyttöä,
- nollalinjaa,
- kovien nopeuksien vähentämistä,
- näyttämisen tarpeen hillitsemistä,
- kannustetaan huolehtimaan kavereistaan: ei yllytetä, eikä lähdetä humalaisen kyytiin sekä
- kannustetaan väsyneenä ajamisen sijaan käyttämään julkista liikennettä.
Pääelementtinä on liikenneonnettomuudessa vammautuneen Jarmon kertomus. Esityksen kuvat pohjautuvat liikennevahinkojen tutkijalautakuntien onnettomuuskuviin.
Ryhmäkeskustelut
Kiertueen jälkeen varuskunnissa järjestetään ryhmäkeskusteluja, joissa herätetään keskustelua varusmiesten omaan liikkumiseen liittyvistä riskeistä ja vahvistetaan sellaista toimintaa, jonka avulla niitä voidaan välttää. Ryhmäkeskustelujen tarkoituksena on löytää yhdessä pohtimalla mahdollisimman turvallisia ratkaisuja esiintyviin puutteisiin tai ongelmiin. Toimintamallissa kaikki ryhmänjäsenet osallistuvat työskentelyyn yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja auttavat samalla toinen toisiaan.
Kampanja sotilaskodeissa
Sotilaskodeissa teemoja tuetaan pöytäliinoilla, pöytäständeillä ja julisteilla. |