|
Eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan turvavyön käytöllä kuolemat vähenevät puoleen ja loukkaantumiset lievenevät tai estyvät kokonaan. Turvavyö ei kuitenkaan aina riitä pelastamaan sellaisissa kolareissa, joissa vastapuoli on massaltaan paljon suurempi tai törmäysnopeus on huomattavan suuri.
Liikennevahinkojen tutkijalautakunnat Suomessa ovat arvioineet, että vuonna 2010 turvavyötä käyttämällä 27 ihmistä olisi pelastunut kuolemalta.
Enintään 7 km/h nopeudella tapahtuvassa kolarissa aikuinen saattaa kyetä käsillään estämään iskeytymisen rattiin, kojetauluun tai selkänojaan. Sen sijaan 50 km/h vauhdissa tapahtuvissa kolareissa ihmisen törmäyspaino on jo 40-kertainen. Tällöin käsillä ei kyetä enää estämään iskeytymistä tai autosta ulos sinkoutumista. |