Turvalliset koulumatkat ja koulupihan turvallisuus ovat osa laadukasta oppimisympäristöä. Vaaranpaikkojen kartoituksen avulla saadaan arvokasta tietoa oppilaiden ja koulun henkilöstön jokapäiväisestä ympäristöstä. Sen tavoitteena on opettaa lapsia kiinnittämään huomiota vaaroihin ja opettaa heitä liikkumaan turvallisesti.
Kartoituksen tuloksia kannattaa käyttää koulussa annettavassa liikennekasvatuksessa. Silloin voidaan parantaa turvallisten toimintatapojen omaksumista oppilaiden omassa lähiympäristössä.
Ympäristön epäkohtiin pitää pyrkiä vaikuttamaan tekemällä asia näkyväksi ja kuuluvaksi myös muille kuntalaisille. Koulu voi kartoituksessa löytyneiden vaaranpaikkojen perusteella tehdä kunnan tekniselle toimelle tai tienpitäjälle aloitteen niiden poistamiseksi. Myös paikalliset tiedotusvälineet ovat yleensä kiinnostuneita lasten liikenneturvallisuudesta. Niiden kautta kunnan asukkaita tavoitetaan laajemminkin ja näin saadaan muutkin tienkäyttäjät kiinnostumaan asiasta.
Liikenneturvallisuussuunnitelmassa koulumatkoja ja lähiympäristöä voidaan käsitellä seuraavien tarkastuslistojen kautta:
Lähiympäristön vaaranpaikat
- Vaaranpaikkakartoitus koulumatkoista ja koulun lähiympäristöstä on tehty ja sitä käytetään koulun liikennekasvatustyössä.
- Koulun piha-alueen vaaranpaikat ja ongelmakohdat on kartoitettu.
- Vaaranpaikoista koulumatkoilla, koulun lähiympäristössä ja piha-alueilla on tiedotettu
- koko henkilöstölle
- koteihin
- oppilaille
- Mahdollisten jatkotoimien osalta on oltu yhteydessä kunnan tekniseen toimeen tai Tiehallintoon.
Koulumatkat ja koulukuljetukset
- Koulun oppilaita ja henkilökuntaa kannustetaan kulkemaan koulu- tai työmatkat jalan tai pyörällä jos etäisyydet ja liikenneympäristö sen mahdollistavat.
- Koulukuljetusten pelisäännöt on luotu yhteistyössä koulun, kuljetusyrityksen, kuljettajien, oppilaiden ja huoltajien kanssa.
- Kuljetuksen turvallisuus on koulumatkakuljetusten tarjouskilpailun laatukriteerinä.
- Koulukuljetusautot on varustettu alkolukolla ja turvavöillä.
- Koululaisautonkuljettajat osallistuvat säännöllisesti koulutukseen.
- Oppilaille on annettu selkeät ohjeet linja-autossa tai taksissa matkustamiseen esim. turvavyön käytön osalta ja ohjeiden noudattamista seurataan.
- Kuljetuksen odotus on turvallista ja kuljetusta odottavilla on mahdollisuus ohjattuun toimintaan (ei pelkkää valvontaa).
- Nouto- ja jättöalueet on valittu siten, etteivät oppilaat joudu tarpeettomasti ylittämään ajorataa.
- Kuljetuksista koulun retkillä on laadittu ohjeistus, jota noudatetaan.
| | |
|