If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, joka tarjoaa vahinkovakuutuksia Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltiassa. Lisäksi If palvelee kansainvälistä toimintaa harjoittavia pohjoismaisia asiakkaita toimipisteiden ja verkostojen kautta. If kuuluu Sampo-konserniin.

If tekee yhteistyötä eri järjestöjen kanssa, jotka pitkäjännitteisellä työllään edistävät turvallisuutta yhteiskunnassa vastustamalla kielteisiä ilmiöitä, kuten syrjintää ja syrjäytymistä. Esimerkiksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kanssa tehdään yhteistyötä  nuorille suunnatuissa pelastus- ja vahingontorjunta-aktiviteeteissa. If Turvallisuusrahasto tukee turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä ja hankkeita. Tukea voivat hakea sekä yksityishenkilöt että järjestöt, ja varoja on vuoden aikana myönnetty mitä erilaisimpiin toimintoihin.

If on myös jatkanut heijastinliivien jakamista lapsille Suomessa ja Norjassa. Tempauksilla halutaan herättää autoilijat huomaamaan uudet tulokkaat liikenteessä. Ekaluokkalaisille suunnatulla värikkäällä Keltanokka-lippiskampanjalla halutaan Suomessa lisäksi tukea valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa.

Yhteystiedot
Niittyportti 4, 02200 Espoo
puh. 010 191 515
nettisivut: http://www.if.fi/web/fi/corporate.nsf

Liikenneturvan yhdyshenkilö: Taisto Hujala
puh. 010 514 3813
sähköposti: etunimi.sukunimi@if.fi

Lisätietoja

If-Vahinkovakuutusyhtiön henkilöasiakaspalvelupisteet

© 2009 Liikenneturva