Työpaikkakokeilu 
Koulutusta paljon autolla liikkuville

Kuluvana vuonna Liikenneturvalla on ollut kaksi työpaikkakokeilua, joiden tavoitteena on ollut koulutuksen kehittäminen paljon autolla liikkuville.

  • UPM:n ostoasiamiehet tekevät asiointimatkoja omilla henkilöautoillaan. He ajavat paljon ja heidän liikkumisalueensa ovat laajoja. Liikkumisympäristö on suurimmaksi osaksi maanteitä, mutta myös kapeita kyläteitä ja metsäautoteitä.

  • Itellan postinjakajat liikkuvat taajamissa yhteiskäytössä olevilla firman jakeluautoilla.

Kuljettajat itse töihin

Sekä UPM:n että Itellan kuljettajien koulutus on perustunut keskustelumenetelmään. Tällä kertaa kuljettajille ei ole annettu valmista tietopakettia turvallisuudesta, vaan he ovat joutuneet tekemään ryhmissä itse töitä määritelläkseen ongelmansa ja etsiäkseen ratkaisut niiden poistamiseksi. Lopuksi sekä työnjohto että kuljettajat erikseen ovat päättäneet muutamasta konkreettisesta toimenpiteestä, joilla he aikovat parantaa turvallisuutta tulevaisuudessa.

Yhteensä 60 – 70 Itellan kuljettajaa on koulutettu Nokialla ja Kirkkonummella. UPM:n 50 ostoasiamiestä on koulutettu Seinäjoella ja ruotsinkielisten kuljettajien ryhmä tullaan kouluttamaan Pietarsaaressa lähiaikoina. Sekä Itellan että UPM:n kokeilusta laaditaan raportti ja koulutusaineistoa.

Huomiota  myös jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin

Liikenneturva ja Työturvallisuuskeskus ovat tehneet työyhteisöille Turvallisesti työliikenteessä -oppaan. Siitä työyhteisöt saavat vinkkejä myös siihen, miten jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta voidaan parantaa. Yleisin tapaturmatyyppi työmatkoilla on liukastuminen, jonka kustannukset työnantajalle voivat olla hyvinkin suuria.

Aulikki Schrey

Turvallisesti työliikenteessä ‒ toimintamalleja ja vinkkejä työyhteisöille
Kerttuli Harjanne, Antero Lammi, Päivi Rauramo, Aulikki Schrey (toim.)
Työturvallisuuskeskus TTK  ●  Liikenneturva
2009, 21 s., 3 euroa, tilaukset: www.ttk.fi/julkaisut

Turvallisesti työliikenteessä -seminaari 7.12.2009

Työ- ja liikenneturvallisuus lukuina ja toimintana
Asiantuntija Kerttuli Harjanne, Työturvallisuuskeskus
Suunnittelija Aulikki Schrey, Liikenneturva

Miksi liukas keli yllättää?
Asiantuntija Päivi Rauramo, TTL

Työpaikkaesimerkkejä
Turvallisuusjohtaja Mikko Viitasaasi, UPM
Työsuojelupäällilkkö Mika Santonen, Itella

Miten liikenteen turvallisuusasiat saadaan mukaan työsuojelutoimintaan? - Alustus yhteiskeskustelulle
Koulutuspäällikkö Antero Lammi, Liikenneturva

© 2008 Liikenneturva