Pääkirjoitus:
Liikenneturva arvioinnin kohteena

Liikenneturvan toimintaa on tänä vuonna arvioitu monesta näkökulmasta. Yhdessä ministeriön kanssa luotiin toiminnan tulosten arviointijärjestelmä, hallitus suoritti itsearvioinnin, ensimmäinen henkilöstötilinpäätös valmistui ja
jäsenjärjestöt ja sidosryhmät arvioivat suhdettaan keskusjärjestöön.  

Jäsenjärjestöt ja muut kyselyyn osallistuneet sidosryhmät antoivat Liikenneturvan toiminnalle yleisarvosanan 8,3. Sitä voi pitää tyydyttävänä. Myönteistä palautetta saimme asiantuntevuudesta, luotettavuudesta ja hyvästä kokonaisnäkemyksestä liikenneturvallisuuteen. Liikenneturvasta saatavaa tietoa pidettiin selkeänä ja laadukkaana ja sitä koettiin saatavan hyvin silloin kun sitä tarvitsi.

Kysely antoi myös selvän kuvan asioista, jotka vaativat parantamista. Aktiivisuudessa, avoimuudessa ja palvelualttiudessa on kehitettävää erityisesti jäsenjärjestöjen suuntaan. Huolimatta siitä, että olemme jatkuvasti lisänneet tarjontaamme internetissä, ajankohtaista tietoa ei sieltä vielä löydetä toivotulla tavalla. Palvelun nopeuteen on myös syytä kiinnittää huomiota.
Kyselyn perusteella meidän on syytä markkinoida palvelujamme nykyistä paremmin. Määrältään lukemattomien viestien ja aineistojen viidakossa hyvätkin tuotteet edellyttävät niiden markkinointia ja asiakaskeskeistä ajattelua.

Liikenneturvan toivotaan painottavan toimintaansa tavallisiin kuljettajiin, lasten ja nuorten turvallisuuteen sekä riskikuljettajien ja rattijuopumuksen aiheuttamiin ongelmiin. Turvalaitteiden käytön edistäminen ei yltänyt toivelistan kärkipäähän, mutta niiden merkitys liittyy nimenomaan kuljettajien turvallisuuteen.

Kyselyn palautteen voi kiteyttää toteamukseen, että jäsenjärjestöt suhtautuvat myönteisesti Liikenneturvaan. Ne ansaitsevat kuitenkin nykyistä parempaa yhteydenpitoa ja tarjontaa. 

Matti Järvinen



Katso myös

Liikenneturvan toimintaa seurataan entistä tarkemmin

© 2008 Liikenneturva