Time for action
- on aika toimia


"Meillä on käytettävissämme riittävä tieto ja toimivat työkalut liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa ja johtajuutta saadaksemme ne tehokkaaseen käyttöön. Nyt on aika toimia!" 


Näin kuului Moskovassa marraskuussa pidetyn ensimmäisen maailmanlaajuisen ministeritason liikenneturvallisuuskonferenssin pääviesti. Paikalla oli ministereitä ja muita korkeita päättäjiä arviolta noin sadasta viidestäkymmenestä maasta.

Tapahtumassa korostui kehitysmaiden osuus ja pohdinta niiden mahdollisuuksista käyttää hyväksi eri puolilla maailmaa koeteltuja turvallisuustyön keinoja. Kehitysmaissa liikenneturvallisuus näyttäytyy sekä köyhyys- että terveyskysymyksenä. Siksi jokainen liikenneministeri on myös terveysministeri, kuten kokouksessa todettiin. 

Liikenneministeri Anu Vehviläisen johtamaan Suomen delegaatioon kuuluivat hänen oman ministeriönsä edustajien lisäksi jäseniä poliisista, sosiaali- ja terveysministeriöstä, tiehallinnosta, Etelä-Suomen läänistä ja Ajoneuvohallintokeskuksesta. Liikenneturvasta mukana oli alle kirjoittanut.

Maantieliikenteessä maailmassa kuolee vuosittain 1,3 miljoonaa ja loukkaantuu yli 50 miljoonaa ihmistä.

Matti Järvinen


© 2008 Liikenneturva