| Lasten liikennekasvatuksen virstanpylväät
Lasten liikenneturvallisuudesta on kannettu huolta siitä lähtien, kun autoja alkoi ilmestyä Suomen teille.
- Varoittelua 1940-luvulla
Alkuajan liikennevalistuksen yleissävynä oli varoittelu, niin aikuisia kuin lapsiakin varoiteltiin liikenteen vaaroista usein varsin synkkäsävyisten ja pelottavienkin julisteiden avulla.
- Liikennekasvatus kouluihin 1950-luvulla
Vuonna 1950 ryhtyivät yhä useammat maamme kaupungit ja kauppalat antamaan kouluissa liikenneopetusta ja opetuksen antajiksi tulivat etupäässä poliisit.
- Opettajille vastuu opetuksesta 1950-luvulla
Alkuvuosina poliisi vastasi käytännössä liikenneopetuksen antamisesta kouluissa. Pian kuitenkin huomattiin, että päävastuu täytyy olla opettajilla.
- Liikennekilpailuilla kiinnostusta liikenne-kasvatukseen 1950-luvulla
Liikennekilpailut kuuluivat kolmisenkymmentä vuotta olennaisena osana koulun liikennekasvatukseen. Talja järjesti ensimmäiset kaikille kansakoululaisille suunnatun kilpailun 1956.
- Liikennekilpailuilla kiinnostusta liikenne-kasvatukseen 1950-luvulla
Liikennekilpailut kuuluivat kolmisenkymmentä vuotta olennaisena osana koulun liikennekasvatukseen. Talja järjesti ensimmäiset kaikille kansakoululaisille suunnatun kilpailun 1956. >> jatkuu | |
European Transport Safety Council ETSC on selvittänyt lasten liikenneturvallisuuden kehittymistä EU-maissa ja sen mukaan suomalaisten lasten liikenneturvallisuus on vain EU:n keskitasoa.

>> Kuva isompana | |