Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 02/2008

Henkilöstömuutoksia Liikenneturvassa

Liikenneturvan  henkilöstössä ovat eläketuulet puhaltaneet ja tulevat puhaltamaan muutoksen tuulia tiuhaan tahtiin.

Vuodesta 1975 lähtien julkaisu-sihteerinä toiminut Soile Tuomi-Muurinen jäi eläkkeelle elokuun lopussa.

Koulutusohjaaja Ilkka Valkama jäi eläkkeelle lokakuussa. Hän aloitti Liikenneturvassa 1980-luvulla

Koulutusohjaaja Heikki Ante-roinen jää virallisesti eläkkeelle tammikuun lopussa, mutta on jo lopettanut työnsä. Hän aloitti Liikenneturvassa 1980-luvun alkupuolella.

Uutena koulutusohjaajana aloitti marraskuussa liikenneopettaja Toni Vuoristo. Ennen Liikenneturvaan tuloa hän työskenteli toiminnan-johtajana Helsingin liikenneturvalli-suusyhdistyksessä.







Liikenneturvassa 1970-luvun alusta lähtien työskennellyt sihteeri Raija Eskola jää eläkkeelle virallisesti tammikuun lopussa, mutta lopettaa työnsä jo ennen joulua. 

Liikennevilkun toimitussihteeri Pekka Saarnio, joka on työskennellyt Liikenneturvassa 1980-luvulta,  jää eläkkeelle vuoden 2008 lopussa.

Ruotsinkielisen tiedottajan Lena von Knorringin äitiyslomansijaisena aloitti joulukuun alussa FM Johanna Holmström.