Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 02/2007

Pohjoismaat panostavat valistuksen vaikutusten parantamiseen

Liikenneturvan ja sen pohjoismaisten sisarjärjestöjen yhteistyöfoorumin NTR:n  kokous Fär-saarilla osoitti uusia painotuksia Pohjolan liikenneturvalli-suustyössä. Kovien turvallisuus-tavoitteiden ja niukentuneiden resurssien puristuksessa toiminnan tuloksellisuuden arvioinnin tarve kasvaa kaikissa Pohjoismaissa.

Valistusorganisaatioille se merkitsee erityisen suuria haasteita. Työ on pitkäjänteistä ja vaikutukset syntyvät usein monimutkaisten prosessien kautta. Kokous antoi lupauksia siitä,

että valistuksenkin vaikuttavuuden arviointiin löytyy välineitä. Niitä kehitellään yhteistyössä.

Tieliikenteen turvallisuus ei ole parantunut Pohjolassa toivotulla tavalla. Tänä vuonna erityisesti Tanskassa ja Suomessa on otettu taka-askelia. Kansainvälisesti kohtalaisen hyvän tilanteen parantamiseen tarvitaankin uusia ja tehokkaita keinoja. Kansalaiset kokevat ne kuitenkin usein ikävän koviksi ja siksi niille on vaikea saada poliittisen päättäjän tukea.

Etenkin Ruotsissa poliitikkojen lobbaaminen  on noussut yhdeksi Liikenneturvan paikallisen sisarjär-

>> jatkuu