Liikenneturva

ETURENGAS
Liikenneturvan tiedotuslehti sidosryhmille 01/2005

Kirjasto esittelee

Uutta lainsäädäntöä

Poliisin näkötestin voi korvata op- tikon tai lääkärin todistuksella Poliisi valvoo kuljettajien näkökykyä normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Kuljettaja voi kieltäytyä näkötestistä tien päällä ilmoittamatta perusteluja ja ilman seuraamuksia. Aikaisemmin näkötestin sai korvata ainoastaan lääkärin antamalla todistuksella. Nyt hyväksytään myös optikon todistus. Tieliikennelakiin tehty tarkennus on tullut voimaan maaliskuun alussa.

Lisää asiasta



Uudet ajokieltosäännökset

Poliisin ja tuomioistuinten ajokieltolinja on kiristynyt maaliskuun alussa, kun uudet säännökset ajokielloista tulivat voimaan. Ajokielloille aletaan soveltaa vähimmäispituuksia ja kiellot pannaan täytäntöön välittömästi. Myös perusteet korvata ajokielto varoituksella muuttuvat aikaisempaa tiukemmiksi.

Lisää asiasta
 



Alkolukkokokeilu

Hallitus esittää, että alkolukkoa kokeiltaisiin Suomessa kolmen vuoden ajan. Kokeilu alkaisi heinä- kuussa 2005. Alkolukolla valvottu ajo-oikeus olisi vapaaehtoinen vaihtoehto rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta mää- rätylle ehdottomalle ajokiellolle. Kuljettajan olisi käytettävä alko- lukkoa yhden vuoden koetusajan.

Lisää asiasta

Kirjauutuus esittelyssä >>