| Visiot ja vaarat
Nuorten, rattijuoppojen ja ikäkuljettajien onnettomuudet vaikeuttavat vision suuntaisen turvallisuuskehityksen toteutumista. Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan viime kokouksessa puhuttiin mm. promillerajan alentamisesta ja tehottomaksi osoittautuneesta rattijuoppojen hoitoon ohjauksesta. Pikaista apua on toivottu alkolukosta.
Riskikäyttäytymisestä aiheutuvien onnettomuuksien lisäksi neuvottelu-kunta keskusteli tutkimuksesta, joka käsitteli onnettomuuksia, jotka eivät johtuneet päihtyneenä ajamises-ta, suuresta ylinopeudesta tai turvavyön käyttämättömyydestä, vaan autoilijat olivat pyrkineet sääntöjä noudattaen pääsemään turvallisesti perille. Tutkimus kannattaa lukea.

|
Se löytyy www.lintu.info -sivuilta.
Tutkijat esittävät kolme potentiaalista vaihtoehtoa valta- ja kantateiden onnettomuuksien vähentämiseksi. Ne ovat nykyisen kuolemanriskin hyväksyminen, nopeusrajoitusten laskeminen tai ajosuuntien erottaminen toisistaan. Valtioneuvoston periaate-päätös edellyttää kuolemien vähentämistä. Tutkimukset taajama-nopeuksien alentamisesta ovat osoittaneet menetelmän tehon, mutta poliittinen tahto näyttää puuttuvan pääteiden nopeuksien alentamisesta. Tehokkaimmalle keinolle, keskikaiteiden rakentamiselle esitettyä määrärahaa on nipistetty budjettikäsittelyssä.
EU-komission valmistelee direktiiviä, jonka mukaan Suomi saattaa joutua tarkastamaan neljätuhatta kilometriä päätieverkkoa ”metri metriltä”. Liikenneturvallisuustyön alkuvuosina onnettomuuksia aiheuttavat ”mustat kuljettajat” haluttiin poistaa liikenteestä tai panna hoitoon. Tämän jälkeen haluttiin vuosittain poistaa tietty määrä vaarallisia ”mustia pisteitä” tieverkolta. Nyt tieverkon ”mustista pisteistä” olisi kerrottava tienkäyttäjille.
Sirpa Rajalin
|
Toimituskunta: Ulla-Maija Sornikivi, Marjaana Kivioja ja Raija Eskola |
|
| Uutta aineistoa Internetiin
Liikenneturvan Internet-sivuilla olevista jarrutusmatka- ja törmäysnopeusani-maatioista tehdään parhaillaan ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisiä versioita. Tekijä on sama Kristian Lehtomaa, joka muutama vuosi sitten teki suomenkieliset animaatiot. Kristian palkittiin tänä syksynä Lontoossa hänen Forecalle tekemistään ja kännykässä käytettäväksi tarkoitetuista sääani-maatioista.
Jarrutusmatka- ja törmäysnopeus-animaatioista saataneen myös sellaiset versiot, jotka voidaan polttaa rompulle. Tällöin niitä voidaan esittää tilanteissa, joissa verkkoyhteyttä ei ole saatavilla. Suomenkielisistä animaatioista tällaiset versiot on ollut jo olemassa.
Olen päässyt aloittamaan myös englanninkielisen nettisivuston uudel-leen rakentamisen. Vaikka työ on vielä kesken, niin sivut ovat jo suhteellisen hyvällä mallilla. Punaisena lankana rakentamisessa olen pitänyt toisaalta suomalaisten käytäntöjen esittelyjä ja toisaalta palvella Suomessa asuvia ulkomaalaisia.
Ulla-Maija Sornikivi |