Osuvassa viestissä on suolaa
ja pippuria

Uskottavalle viestinnälle me annamme mielessämme sellaisia määreitä kuin asiallisuus, totuudellisuus ja tieteel-lisyys. Mutta EVVK - ei vois vähempää kiinnostaa - on uhkana aina ja kaikessa viestinnässä.

Liikenneturvan henkilöstö oli koulu-tuksessa, jossa arvostettu kouluttaja ja toimittaja, Sanomakoulun entinen rehtori, Marketta Rentola arvioi, mil-laisia viestejä me kirjoitamme. Jokainen sai tuoda itse kirjoittamansa tekstin, jota sitten kouluttajan johdolla käytiin läpi.

Rentolan totesi Liikenneturvalla olevan niin vankka ja arvostettu asema, että sitä ei tarvitse pönkittää pakenemalla lakitekstin, tiedekirjoituksen tai tilastojen taakse. Kapulakieli ei ole viestinnän kieltä.

Rentola kaipasi selkeää viestiä ja ihmisläheisyyttä niin tekstiin kuin kuviinkin. Tiedotteeseen hän toivoi yhtä kiinnostavaa kärkeä ja tiivistä ilmaisua. Kaikessa viestinnässä pitäisi miettiä kulloistakin kohderyhmää ja miten viestimme heidät parhaiten tavoittaa.

Kohderyhmän tulkinta vei meidät pohtimaan esikoistaan odottavan nuoren perheen tunnemyrskyä. Millä mielellä tuleva äiti ja isä avaavat äitiyspakkauksen. Mitä he tuumaavat, kun löytävät potkuhousujen joukosta esitteen lasten kuljettamisesta. Ahdistammeko ensimmäistä lastaan odottavan nurkkaan lakivaatimuksilla vai kannustammeko turvaamaan vauvan automatkoja?

Liikenneturvassa vahva sisällönhallinta - tunnemme siis asiamme. Olemme niin asiantuntevia, että meiltä voi aivan hyvin odottaa kiinnostavia ja kohderyhmään osuvia viestejä. Jäähän hyvä pihvikin lautaselle ilman suolaa ja pippuria.

Tuula Taskinen

Toimituskunta:
Ulla-Maija Sornikivi, Marjaana Kivioja ja Raija Eskola

 
Liikenneturvan
sisäinen
tiedotuslehti


7/2006



NTR-seminaari Kööpen-haminassa 
- aiheena nuoret

Marraskuun 14. ja 15. päivinä järjestettävän seminaarin teemana on ”Liikennekasvatus - Strategiat ja arviointi”. Tarkoituksena on vaihtaa tietoja ja kokemuksia Norjan, Tanskan, Ruotsin ja Suomen kesken.

12-17 vuotiaat ovat liikennekasva-tuksen kannalta ongelmaryhmä: he ovat liian suuria pysymään kiltisti ruodussa ja toisaalta liian pieniä kantamaan vastuuta. Tähän asti liikennekasvatustyössä on keskitytty erityisesti kouluihin, mutta tärkeää on muistaa myös muut nuorille tärkeät elämänalueet. Liikenneturva esitte-leekin seminaarissa Liikenneturvan tekemän ”Turvallisesti harrastuksiin”
-oppaan.

Ensimmäisenä päivänä Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi esittelevät lyhyesti oman strategiansa. Tämän jälkeen keskustellaan turvallisuustyön strategioiden toimivuudesta. Toisena päivänä teemana on arviointi. Kustakin maasta esitellään esimerkki projektista, johon liittyy systemaat-tinen arviointi ja näiden pohjalta käydään jälleen keskustelu siitä, mikä on hyvää arviointia ja mitkä asiat voivat olla arvioinnin tavoitteena.

Mika Hatakka