Liikenneturvan
sisäinen
tiedotuslehti

9/2006

Hiljaiset hankkeet 

Muistin virkistämiseksi kävin kalenteristani läpi kuluvan vuoden tapahtumia. Erilaisissa työ-, ohjaus- ja johtoryhmissä on tullut vietetyksi pitkä tovi. Monet hankkeet eivät loppujen lopuksi tule meidän arkeem­me lainkaan tai niiden käytännön toteutus vie pitkän ajan. Esimerkiksi paljon puhuttu sisäisen turvalli­suuden ohjelma jäi liikenneturvallisuuden osalta kovin kevyeksi. Jalkamme on kuitenkin edelleen suunni­telman ovenraossa. Se saattaa kuitenkin koskea meitä tuntuvammin, kun kuntiin aletaan rakentaa eri tapaturman­uhat kattavia turvalli-suussuunnitelmia.

Terveyden edistämisen keskus Tekry käynnisti alkuvuonna SOSA -kampanjan. Olen hankkeen ohjausryhmän

jäsen. Se On Sinun Asiasi -teemalla haas­tetaan kuntapäättäjiä huolehti-maan kuntalaisten terveyden edistämisestä. Kampanjassa esite-tään heille vaati­muksia, ja yksi niistä on turvallinen koulu­mat­ka lapsille.

Alun perin kampanja oli muodossa OOA eli Omapa On Asiasi. Se on osa terveysalan viestinnän kehittä-mishanketta, jolla sen viestinnälle halutaan luoda yhtenäinen brändi. Nyt OOA:n nimissä ollaan saamassa Ylen vaalikoneeseen muutama terveyden edistämistä koskeva kysymys. Liikenneturvallisuus ei mahtunut mukaan tällä kertaa. Hanke jatkuu.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Työterveyslaitoksen hankkeessa selvitetään yritysten työterveyspal­veluja hoitavan henkilöstön osallistumista työ- ja koti­tapa­turmien ennalta ehkäisyyn. Valmisteilla on opas, johon kootaan yrityshaastatteluissa saatuja ”hyviä käytäntöjä”. Opas valmistuu alku-vuodesta. Sen pohjalta tehdään koulutusaineistoa, johon pyrin saamaan myös liikennetapaturmien käsittelyn.

Uuden vuoden lupaukseni on kertoa näistä hiljaisista hankkeista aiempaa tarmokkaammin.

Matti Järvinen

Toimituskunta:
Ulla-Maija Sornikivi, Marjaana Kivioja ja Raija Eskola

Vaihdeuudistus muuttaa puheluhintoja

Soneralle ulkoistettu Liikenneturvan puhelinvaihde vastaa 1.1.2007 alkaen Loimaalla.

Vaihdoksen jälkeen numerossa
(09)417 4700 pyörii tiedote uusista numeroista.
  Marjaana Piirainen ja Tarja Hämäläinen toimivat aluk-si uuden vaihteen tukena.

Puhelinvaihteeseen soittaminen muuttaa puheluiden hintoja. Liikenneturvan 0207-alkuiseen numeroon soitettaessa hinnat ovat (sis. alv.22 %):

Kiinteästä verkosta soitto:                 
8,21 snt/puh +  6,9 snt/min
Matkapuhelimesta soitto:                  
8,21 snt/puh + 22,9 snt/min
Ulkomailta soitto:     
Ko. ulkomaanpuhelumaksu

Liikenneturvan vaihteen uusi puhe-linnumero on 1.1.2007 alkaen 020 7282 300.

Marjaana Kivioja