Siirry sisältöön
Alkoholi ja huumeet ovat merkittävä riskitekijä liikenteessä. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret kuljettajat, mikä näkyy myös liikenneonnettomuuksissa.

Huumeet liikenteessä

Ajoneuvon kuljettaminen huumeiden tai huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena lisää onnettomuusriskiä. Kuljettaja ei välttämättä aina huomaa huumeiden vaikutusta ajokykyynsä.

Huumerattijuoppojen osuus poliisin tietoon tulleista rattijuopoista on lisääntynyt 2010-luvulla. Vuonna 2017 poliisi sai kiinni yli 5 700 huumerattijuoppoa, mikä on jo noin kolmannes kaikista kiinni jääneistä rattijuopoista. (Lähde: Poliisihallitus)

Huumeisiin liikenteessä on nollatoleranssi

Eri huumausaineille ei ole Suomessa asetettu alkoholin promillerajojen tapaisia rajoja, jotka olisivat yhteydessä eri aineiden mahdolliseen vaarallisuuteen liikenteen kannalta. Laissa on huumeiden osalta nollatoleranssi.

Poliisin käyttämä pikatesti antaa suuntaa siitä, onko kuljettajan elimistössä huumaavaa ainetta; tarkempi tieto aineesta ja sen määrästä saadaan verikokeen avulla. Huumausaineiden kohdalla ei Suomessa ole määritelty tarkkoja raja-arvoja sille, milloin kyseessä on törkeä rattijuopumus.

Poikkeuksen nollatoleranssiin muodostavat lääkeaineet, joihin ajoneuvon kuljettajalla on resepti. Mikäli aineiden katsotaan vaikuttavan ajoon, voi rattijuopumuksen raja ylittyä.

Miten huumeet vaikuttavat ajokykyyn?

Huumaavien aineiden vaikutukset vaihtelevat aineesta riippuen. Huumausaineet voivat olla keskushermostoa lamaannuttavia (depressantit) tai kiihottavia (stimulantit) tai ne voivat aiheuttaa aistiharhoja (hallusinogeenit).

Huumaavat aineet vaikuttavat arviointi-, havainnointi- ja reaktiokykyyn, reaktioaikaan sekä motorisiin toimintoihin. Huumeiden ja lääkeaineiden aiheuttamat onnettomuudet muistuttavat alkoholin aiheuttamia onnettomuuksia, koska onnettomuuteen johtaneet fyysiset ja psyykkiset vaikutukset ovat usein samanlaisia.

Depressantit (kannabis, opioidit)

hidastavat reaktiokykyä, vääristävät käsitystä etäisyyksistä ja nopeudesta sekä heikentävät keskittymiskykyä.

Stimulantit (amfetamiini, metamfetamiini, kokaiini)

voivat lisätä riskinottoa ja aggressiivista käytöstä sekä vääristää näkemähavaintoja.

Hallusinogeenit (LSD)

voivat aiheuttaa näkö- ja kuuloharhoja, jotka vaikeuttavat nopeuden ja etäisyyksien arviointia.

Lääkeaineista väärinkäytetään useimmiten rauhoittavia ja unilääkkeitä, kuten bentsodiatsepiineja.

Eri aineiden yhteisvaikutukset voivat olla ennalta-arvaamattomia

Huumaavien aineiden sekakäyttö on lisääntynyt. Erilaisten aineiden yhteisvaikutukset voivat olla ennalta-arvaamattomia ja hyvinkin voimakkaita kasvattaen onnettomuusriskiä entisestään.

Laittomien kadulta ostettujen aineiden tarkkaa koostumusta tai pitoisuutta on vaikea arvioida. Tästä syystä vaikutukset käyttäjän elimistöön ja ajokykyyn voivat tulla yllätyksenä.