Kun ajat, aja.

Keskity ajamiseen. Pidä katse, keskittyminen ja kädet liikenteessä.
Etenkin älypuhelinta käsitellessäsi voit ajaa sokkona useita sekunteja.

 

Tarkkaamattomuus liikenteessä tarkoittaa ajonaikaisen huomion kiinnittymistä muuhun kuin ajotehtävän turvallisen suorittamiseen. Suomeksi sanottuna kuljettaja tekee ratin takana jotain aivan muuta kuin keskittyy ajamiseen. Kun kuljettajan kädet, katse ja ajatukset eivät ole liikenteessä syntyy vaaratilanteita. Neljä kymmenestä kuljettajasta kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen viimeisen kahden vuoden aikana.

Käytätkö sinä puhelinta tai muita viestintälaitteita ajon aikana? Joka kolmas suomalainen lukee tekstiviestejä ja sosiaalisen median päivityksiä ajon aikana ainakin joskus. Neljä viidestä vastaa puheluihin ja kaksi kolmesta soittaa ajon aikana. Kun liikenteessä keskittyy moneen asiaan, asioita jää huomaamatta. Aivot pystyvät keskittymään tietoisesti yhteen tehtävään kerrallaan ja kuljettaja ei tiedosta että aivot jättävät jotain informaatiota tunnistamatta.

Älypuhelimien myötä olemme tavoitettavissa kaiken aikaa ja kaikkialla. Liikenne on kuitenkin väärä paikka lukea työmaileja tai vastata tekstariin. Näistä aineisista syntyi kampanja: Kun ajat, aja.

Kun ajat, aja:

• Keskity ajamiseen – älä käytä älypuhelintasi ajon aikana.
• Pidä katse, keskittyminen ja kädet liikenteessä.
• Tarkkaamattomuus lisää onnettomuusriskiä.
• Nauti ajamisesta, se on laatuaikaa.

Jaa