Vaikka ajatukset alkavat jo kääntyä kevääseen, vallitsee koko maassa kuitenkin vielä talvi. Lumi ja pimeys tuovat mukanaan liikenneriskejä niin jalankulkijoille kuin autoilijoillekin.
Näissä Turvauutisissa annetaan vinkkejä lumessa liikkumiseen ja muistutetaan heijastimen tärkeydestä – aamut ja illat ovat edelleen pimeitä ja jalankulkijan on huolehdittava omasta näkymisestään.
Katsomme myös kohti kevättä mopoilun merkeissä. Mopoilu on yksi merkittävä liikenneturvallisuustyön painopiste vuonna 2010.
Seuraavan kerran Turvauutiset ilmestyy toukokuun alussa.
YLÄKOULU: Mopoilun suosio kasvaa, samoin onnettomuuksien määrä
Mopoilun suosio on kasvanut viime vuosina rajusti. Samalla myös onnettomuudet ovat lisääntyneet. Viime vuonna turmissa menehtyi Tilastokeskuksen mukaan 10 mopoilijaa ja loukkaantui 1124. Onnettomuuksien syitä ovat usein puutteet ajotaidoissa ja liikennesääntöjen tuntemisessa sekä liian suuri nopeus. Onnettomuudet sattuvat usein risteyksissä ja virittäminen on yleistä. Lue lisää
ALAKOULU: Liikutaan talvella turvallisesti
Talvi asettaa omat vaatimuksensa liikkumiselle ja oppilaiden kanssa kannattaa kerrata talviliikkumisen riskejä ja turvallisuusvinkkejä. Liikennekasvatuksessa ajankohtaisia aiheita talvella ovat liukkaus, pimeys ja turvalliset lumileikkipaikat. Näistä teemoista kannattaa jutella oppilaiden kanssa. Yhdessä voidaan pohtia vaikkapa turvallisia hiihto- ja luistelupaikkoja, liukkaan kelin vaaroja jalankulkijalle ja näkymisen tärkeyttä pimeällä. Lue lisää
ALAKOULU: Turvapupu.net uudistuu
Lasten liikennenurkkaus turvapupu.net uudistuu kevään aikana. Lue lisää
KOKO KOULU: Muista vielä heijastin!
Vaikka talviaurinko paistaa ja päivän valoisa aika kestää jo useita tunteja, on aamuisin ja iltaisin yhä pimeää ja heijastinta tarvitaan varmistamaan jalankulkijan näkyvyys. Lue lisää