Opetushallitus järjestää liikenneturvallisuusviikon 7.–11.9.2009 yhteistyössä liikennekasvatuksen yhteistyöverkoston kanssa. Mukaan kutsutaan kaikki kouluasteet esiopetuksesta lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin saakka. Tavoitteena on liikennekäyttäytymistä ja -turvallisuutta edistävien taitojen, tietojen ja asenteiden kehittäminen eri kouluasteilla. Teemaviikon tarkoituksena on kannustaa opettajia ottamaan esille liikenneturvallisuusteemoja opetustyössä ja koulun arjessa.
Vuoden koululaisajoneuvonkuljettaja -kilpailu
Opetushallitus järjestää liikennekasvatuksen yhteistyöverkoston kanssa lukuvuoden 2008–2009 aikana kilpailun parhaasta koululaisajoneuvonkuljettajasta. Kilpailulla halutaan korostaa ammattikuljettajan tärkeää merkitystä oppilaiden kasvattajana ja mallina liikennekäyttäytymisessä.
Yhteistyöverkosto toivoo, että koulut tekevät ehdotuksen yhdestä ammattikuljettajasta.
Parasta kuljettajaa valittaessa toivotaan kiinnitettävän huomiota muun muassa
• kuljettajan palvelualttiuteen • turvallisuuskysymysten huomioon ottamiseen • esimerkilliseen kasvattajan rooliin • yhteistyökykyyn • liikennekäyttäytymiseen.
Lisäksi koulujen toivotaan esittävän myös jonkin muun vapaan perustelun sille, miksi juuri kyseinen kuljettaja tulisi valita.
Esitykset parhaasta kuljettajasta tulee lähettää Opetushallitukseen opetusneuvos Eero K. Niemelle 29.5.2009 mennessä osoitteella:
Opetushallitus opetusneuvos Eero K. Niemi PL 380 (Hakaniemenranta 6) 00530 HELSINKI tai sähköpostilla eerok.niemi(at)oph.fi. Lisätietoja Eero K. Niemeltä puh. 040 348 7236.
Esiraati tekee alustavan esityksen yhteistyöverkostolle, joka lopullisesti valitsee parhaan kuljettajan. Paras koululaisajoneuvonkuljettaja ja esityksen tehnyt koulu tai oppilaitos palkitaan vuoden 2009 liikenneturvallisuusviikon avajaisissa 7.9.2009. |